Ristimäeltä on löydetty ihmisen luujäännöksiä myös muualta kuin haudoista. Vuoden 2014 kaivaustutkimusten yhteydessä löydettiin kirkon kuorihuoneesta, alttarirakenteen perustukseksi tuolloin tulkitun kivirakenteen reunalta, kooltaan noin 3 x 2 cm oleva palaneen luun pala (TYA 912:1908).
Luun tarkemman tutkimuksen mahdollisti kannatusyhdistykselle annettu lahjoitus. Luun määritti Tukholman yliopistosta osteologiksi valmistunut Anne-Mari Liira kuuluneen ihmiselle. Pala on vainajan oikeanpuoleisesta päälaen luusta, ja siinä on nähtävissä osa kallon nuolisaumaa (Sutura sagittalis). Luu on kuulunut aikuiselle yksilölle. Koostumukseltaan palanut luu on kova ja vaalea, mikä kertoo polton tapahtuneen yli 600 asteen lämpötilassa.
Palanut ihmisen kallon kappale (TYA 912:1908) löytyi Ravattulan Ristimäen kirkkorakennuksen kuorihuoneen kivirakenteesta. Kuva: Anne-Mari Liira.
Polttohautaukset eivät kuulu kirkon käyttöaikaan, sillä kalmistoon ja kirkkomaalle vainajat haudattiin kristilliseen tapaan polttamatta, arkuissa tai taljoihin käärittyinä yksinkertaisiin maakuoppiin laskettuina. Muutamista 1000-1300-lukujen ruumiskalmistoissa on tavattu ruumishautojen ohella myös joitain polttohautoja, mutta Ristimäeltä ei tällaisista ole havaintoja. Yksittäin löytynyt luunkappale ei lisäksi täytä kokonaisen hautauksen kriteerejä.
Luun ikä päätettiin varmistaa ajoittamalla se radiohiilimenetelmällä. Upsalan radiohiiliajoituslaboratoriosta vastikään saadun tuloksen mukaan luu osoittautui, jokseenkin yllättäen, yli 2000 vuotta vanhaksi! Kun tulos muutetaan kalenterivuosiksi, ajoittuu luu yli 95 prosentin tarkkuudella vuosien 361–165 eKr väliin. Menetelmästä johtuen tulokseen liittyy jonkin verran virhelähteitä, mutta tarkemmin kalibroituna on vainaja todennäköisimmin elänyt joskus vuosien 353-295 eKr aikana.
Suomen esihistoriassa luu kuuluu rautakauden alkuun, varsin heikosti tunnettuun esiroomalaiseen aikakauteen (500-0 eKr.). Kyseessä on ensimmäinen kyseiselle aikakaudelle ajoittuva löytö Ravattulasta.
Useampia palaneita ihmisluita ei paikalta ole löytynyt, vaikka elokuussa alkavissa Ristimäen viimeisissä kaivauksissa voi toki yllätyksiä tulla vielä vastaan. Nyt vaikuttaa siltä, että luu liittyy johonkin lähialueella sijainneeseen rautakautiseen polttohautaukseen, sillä löytö on yli vuosituhat Ravattulan Ristimäen kirkkoa ja ruumiskalmistoa vanhempi. Lähin tunnettu rautakautinen polttokalmisto sijaitsee alle 100 metrin etäisyydellä Ristimäen kirkosta, ja on luontevaa olettaa koko alueella olleen ihmistoimintaa jo kivikaudelta lähtien.
Pääkallon kappale on saattanut sattumalta päätyä kirkon paikalle sitä rakennettaessa esimerkiksi lähistöltä rakennusaineeksi tuodun hiekan mukana. Vainajan yksityiskohtaisempaa alkuperää voitaisiin selvittää lisää isotooppitutkimuksella. Tämäntyyppiset tutkimukset ovat kuitenkin suhteellisen kalliita, eikä tutkimushankkeella ole sellaiseen tällä hetkellä mahdollisuuksia.
Luusta tehty radiohiiliajoitus ajoittaa pääkallon kappaleen rautakaudelle esiroomalaiseen aikaan noin vuosien 360-165 eKr. väliselle ajanjaksolle. Kallonkappale on siis yli vuosituhat kirkkoa ja kirkkomaata vanhempi.
Keväällä ilmestyi ensimmäinen Ristimäestä kertova artikkeli englanniksi. Aiemmin tietoa on ollut vierailla kielillä saatavilla lyhyesti tältä nettisivulta sekä painetuista esitteistä. Myös toinen artikkeli kirkosta on laadittu englanniksi jo vuonna 2013, mutta sitä ei julkaisuprosessin viiveistä johtuen ole saatu vielä painotalosta ulos.
Nyt julkaistussa artikkelissa tarkastellaan Suomen vanhimpia kirkkoja ja kirkonpaikkoja sekä esitellään Ristimäen kirkkorakennusta osana tutkimushistoriaa ja Suomen varhaista kirkollista järjestäytymistä. Artikkeli 'Built of Wood and Turned to Soil: Perspectives of Research History and New Observations Concerning Finland’s Oldest Churches with Reference to Ristimäki in Ravattula' (vapaasti suomennettuna 'Puusta rakennettuja, maaksi muuttuneita. Tutkimushistoriallisia näkökulmia ja uusia havaintoja vanhimmista kirkoista Suomessa...') on ilmestynyt Suomen Muinaismuistoyhdistyksen julkaisussa Iskos 21.
Julkaisussa on valitettavasti vuoden embargo eli julkaisuviive, jonka jälkeen juttu voidaan vasta asettaa avoimesti saataville. Tätä ennen julkaisua voi ostaa Tiedekirjasta tai lainata kirjastosta.
Artikkeli löytyy teoksesta "Iskos 21: New Sites, New Methods. Proceedings of the Finnish-Russian Archaeological Symposium, Helsinki, 19–21 November, 2014" sivuilta 229-245.
Artikkelissa käsitellään sekä Ravattulan Ristimäen kirkkoa että muita varhaisia tunnettuja (ja tuntemattomiakin) kirkonpaikkoja Suomessa.
Tältäkin sivustolta (ks. vasen ylänurkka) tuttu kirkon pohjakaava esittäytyy artikkelissa myös kansainväliselle lukijakunnalle.
Tänään Ristimäki-hankkeen projektitiloissa vieraili harvinainen vieras: itse piispa Henrik, tai ainakin hänen reliikkinsä.
Ristimäen aikalaisen visiitti ei ollut varsinainen tervehdyskäynti, vaan liittyi arkeologian professori Jussi-Pekka Taavitsaisen johtamaan Turun tuomiokirkon reliikit -hankkeeseen. Tuomiokirkosta löytynyttä kalloa on epäilty piispa Henrikin reliikiksi, ja se on luonnontieteellisillä menetelmillä ajoitettu osuvasti 1160-luvulle. Jatkotutkimuksissa pyritään saamaan selville kuuluiko jäännös todellakin tälle Köyliönjärven jäällä legendan mukaan päivänsä päättäneelle kirkonmiehelle.
Miten kallo sitten liittyy Ravattulan Ristimäkeen? Ajoituksellisesti pyhimyksen kallo liittyy samaan aikakauteen, jolloin Ravattulan Ristimäen kalmisto oli aktiivisessa käytössä ja ehkä kirkon rakentaminenkin oli jo kyläläisten mielissä. Mahdollisesti piispan toiminta oli jopa varsinainen sykäys kirkon rakentamiselle? Toivottavasti tulevissa tutkimuksissa myös kirkon rakentamisen tarkka ajankohta saadaan selville.
Arkeologian professori Jussi-Pekka Taavitsainen esittelee piispa Henrikin reliikkiä Ristimäen kaivauskarttoja viimeistelevälle arkeologian opiskelija Sinikka Kärkkäiselle.
Turun tuomiokirkossa on säilynyt pohjoismaisittain epätavallisen suuri kokoelma reliikkejä.
Turun tuomiokirkon reliikkikokoelmaan kuuluva pääkallo. Kallo on ehkä kuulunut Pyhälle Henrikille tai ainakin hänen aikalaiselleen.
Viime vuoden kaivauksista tutkituista ruumishaudoista 2 ja 8 löydettiin kaivauksissa mahdollisia 'ruumismadon toukkia' eli raatokärpäsen toukkien koteloita (ks. blogikirjoitus
11.11.2015). Nyt nämä mielenkiintoiset löydöt pääsevät jääkaappisäilytyksestä vihdoinkin suurennuslasin - tai siis mikroskoopin - alle.
Turun yliopiston eläinmuseon hoitaja, biologi dos. Ilari E. Sääksjärvi on aiemmin erilaisina 'sivuprojekteina' tehnyt hyönteisaineistosta kuolinaikamäärityksiä poliisille ja oikeuslääkäreille. Hyönteisaineiston avulla voi usein arvioida kuolinaikaa ja mm. sitä, onko vainaja haudattu nopeasti kuoleman jälkeen, tai onko vainajaa säilytetty jossakin ennen hautaamista.
Tarkempia tuloksia ja yksityiskohtaisia kuvia odotellaan parin viikon ajan. Tutkimusten jälkeen kotelot hyödynnetään radiohiilianalyysien aineistona.
Minigripeissä säilytetyt 'ruumismadon toukat' suoraan jääkaappisäilytyksestä esille otettuna.
Lähes tuhatvuotiset toukan kotelot ilahduttavat biologi Ilari E. Sääksjärveä.
Pikaisen tarkastelun perusteella kyse on todellakin raatokärpäsen toukan koteloista. Raatokärpästen heimoon kuuluu noin 1100 lajia, ja tarkempaa analyysiä ja yksityiskohtaisia kuvia täytyy odotella joitain viikkoja.
Ekumeeninen rukoushetki Ravattulan Ristimäen kirkonpaikalla pidettiin kesäisessä säässä Pyhän Kolminaisuuden päivänä sunnuntaina 22.5. klo 14.
Rukouspalvelun toimittivat isä Ion Durac, Pyhän Aleksandran ortodoksisesta seurakunnasta ja rovasti, emeritus kirkkoherra Martti Hirvonen sekä Pyhän Birgitan ja Autuaan Hemmingin katolisen seurakunnan edustaja. Rukouspalvelun jälkeen arkeologi Juha Ruohonen kertoi kirkon historiasta, uusista tutkimustuloksista ja tutkimushankkeen tulevaisuudesta.
Tilaisuuden alkua odotettiin kahvipisteen lisäksi kirkon kivijalalla.
Antti Jääskeläinen (ristin vas. puolella) esitteli osallistujille hartaushetken pitäjät ja oli muutoinkin mukana käytännön järjestelyissä. Väkeä paikalle oli tullut kolmisenkymmentä.
Varsinaisen ekumeenisen hartaushetken Ristimäen kirkon kuorihuoneen paikalla pitivät Turun ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra isä Ion Durac sekä luterilaisen kirkon rovasti emeritus Martti Hirvonen. Oikealla Pyhän Birgitan ja Autuaan Hemmingin katolisen seurakunnan edustaja.
Tilaisuuden päätteeksi esiteltiin kirkon pienoismallia (edustalla) ja arkeologi Juha Ruohonen (oikealla) piti paikan historiasta ja sen löytymisestä sekä tuoreista tutkimustuloksista esitelmän ja opastetun kierroksen. Kuva: Anne-Mari Liira.
Kirkon muistoristille ilmestyi tilaisuuden jälkeen ruusu.
Risuja ja ruusuja eli blogipalautetta voit lähettää tutkimushankkeen sähköpostiosoitteeseen
ravattula@smtt.fi.
Arkistosta löydät kaikki aiemmat Ristimäki-blogin julkaisut:
Blogiarkistoon