Nyt on kuukauden verran tutkimuksia Ristimäellä takana ja toivottavasti vielä saman verran edessä. Vaikka sateet ovat kiusanneet meitä tällä viikolla ja hidastaneet kaivamista, löytöjä on kertynyt yllättävän paljon. Vaikka työ on hidasta, koko neljän viikon aikana tehty työmäärä on mieletön, siitä kiitos kaikille kaivauksille osallistuneille. Avattuna on kolme uutta koeojaa, sekä kirkon ympäriltä neljä uutta aluetta, yhteensä noin 80 neliömetriä. Ojilla haettiin selvyyttä kirkkomaata kiertävän aidan kulkuun sekä hautausten määrään ja sijaintiin Ristimäellä. Tutkittaviksi valikoitujen hautakuvioiden kohdalta laajensimme ojia laajemmiksi tasokaivausalueiksi, sillä pääosa ruumishaudoista on noin kaksi metriä pitkiä ja ne tullaan tutkimuksellisista syistä avaamaan kokonaisina. Kirkon ympärille avattiin uusia alueita kirkon lähiympäristön selkeyttämiseksi. Olemme kaivaneet alueet samaan tasoon, johon pääsimme kirkon runkohuoneen kaivauksessa viime vuonna. Tarkoituksena on kaivaa kirkko ja sen ympäristö samaan tasoon kokonaiskuvan saamiseksi ja jatkaa siitä sitten alaspäin säiden ja henkilöresurssien sen salliessa.
Monet kaivauksilla vierailleet ovat kyselleet, mitä olemme tähän mennessä löytäneet, joten tässä pieni katsaus eri materiaaleista. Palanut savi on Ristimäen massalöytöaineisto. Palamisasteesta riippuen palojen väri vaihtelee oranssinpunertavasta mustaan. Paloissa voi näkyä painanteita oksista tai kasvikuiduista, joista on mahdollista selvittää myös saven alla olleen rakenteen tyyppiä, esimerkiksi oksapunoksesta tehtyä seinämää. Olemme löytäneet myös muutamia paloja sintraantunutta savea, eli korkeassa lämpötilassa palanutta savea, jolloin se on kiehunut ja sitten sen jäähtyessä siihen on muodostunut ilmakuplia. Savi liittynee kirkkoa edeltävään ihmiseen toimintaan mäellä.
Tänään iltapäivällä löytyi koko viikon hienoin pala keramiikkaa. Samasta kohtaa saatiin päivänvaloon useampia paloja samasta astiasta. Saviastian paloja tulee löytöinä harvakseltaan, päivittäin ehkä vain muutamia paloja. Keramiikka on pääosin rautakauden tyyppistä, mustapintaista ja sekoitteista. Suurin osa löydöistä on pieniä, koristeettomia paloja, ja vain kolmessa tähän mennessä löydetyistä paloista on ollut koristekuviota. Tänään iltapäivällä löytyi koko kaivausajan hienoimmat palat, aivan kirkon päädystä, kuorihuoneen ulkopuolelta.
Kiintoisia ovat myös muutamat epäselvät rautaesineet. Niiden muoto ja käyttötarkoitus selkenee vasta röntgenkuvien analysoinnin jälkeen. Esineiden lisäksi olemme löytäneet kymmenittäin rautanauloja, joista olemme kertoneet aikaisemmissa blogikirjoituksissa. Myös yksittäisiä paloja rautakuonaa on löytynyt.
Tällä viikolla löysimme myös ensimmäiset kaksi kimpaletta sulanutta pronssia.
Löytölaatikkoon on kertynyt myös muutamia pieniä paloja palanutta luuta, jotka erottuvat mullan seasta valkeina paloina. Lisäksi olemme löytäneet muutamia kivilaji-iskoksia, eli kivikautisesta toiminnasta kertovia lohkottuja kivenpaloja. Löytämämme iskokset ovat kvartsia tai piitä, eli limsiötä. Eikä tule unohtaa eilen löytynyttä arkkupuun palaa, josta kerroimme eilisessä blogikirjoituksessa. Löytöaineisto tulee kaivausten edetessä vielä laajenemaan mainituista.
Sinikka Kärkkäinen, kenttätyöharjoittelija