Saatiinpa kerran tyttöjen kesken hyvä idea jäädä töihin yöksi - Ristimäen kaivauksille siis. Etukäteen meille oli kerrottu legendaa, mitä tapahtuu jos päätyy nukkumaan haudan päälle. Vainaja tulee uniin ja pyytää nukkujaa nousemaan pois luidensa päältä. Hakiessamme paikkaa teltalle pidimme mielessä, ettemme haluaisi kenenkään haudan päälle nukkumaan. Vaikka olisihan hautausmaan ajoituksen kyllä saanut hyvin kätevästi vainajien kanssa jutustellessa.
Keskiviikkona ryhdyttiin viimein yöpymisen kanssa tuumasta toimeen ja töiden jälkeen kipaistiin kotiin hakemaan teltta, makuupussit ja hyvää syötävää. Emme olleet tarkastaneet auringonlaskun tarkkaa aikaa, joten pizzerian, ruokakaupan ym. jälkeen pääsimme Ristimäellä vasta pimeällä.
Voitte kuvitella miten pimeää on metsikössä kaupungin ulkopuolella, varsinkin jos on satuttu unohtamaan kaikki valonlähteet. No, onneksi oli Lauralle tuttu teltta ja hyvät teltankokoamistaidot ja saimme kuin saimmekin pilkkopimeässä koottua katon päidemme päälle. Teltan pystytimme ihan varmuuden vuoksi tosiaan hautausmaan aidan ulkopuolelle...
Kun vihdoin saimme teltta pystyyn, lähtivät Oona ja Sinikka hakemaan tavaroitaan autoilta. Laura jäi yksin teltan luo valmistelemaan illallispaikkaa, mutta hätkähti, kun kuuli teepaviljongista [työvälineiden säilytyskatos. Toim. huom.] kolinaa. Ensin Laura luuli, että Oona kävi katsomassa makuualustoja istumapaikkoja varten. Hetken huhuilun jälkeen tuli kuitenkin selväksi, että joku muu tai jokin muu piti tämän äänen. Pilkkopimeässä teepaviljonkiin ei näkynyt mitään ja äänikin loppui hyvin nopeasti. Oonan ja Sinikan palattua takaisin Laura kysyi vielä, josko kolistelija olisi ollut toinen heistä. Laura joutui kuitenkin pettymään. Vieläkin haluamme uskoa, että se oli vain lintu, joka kävi kurkistamassa metallinkeräyspussiin.
Paksu usva nousi metsäsaareketta ympäröiville pelloille ja sieltä täältä kuului (toivottavasti?) eläimistä johtuvaa rapinaa. Ilta kului kuitenkin mukavasti tähtitaivaan alla ABC:ltä pikaisesti haetun ulkotulen valossa illallista nauttien. Hyvin pian tuli ahkerille kaivajille väsy ja kömmittiin siskonpetiin telttaan nukkumaan. Yöllä nukkuessa eivät rapinat ja kolinat onneksi enää kuuluneet, joten ainoa huolenaihe olikin tönivä vierustoveri. Onneksi sopu sijaa antoi ja läheisyys lämmitti.
Aamu sarastaa. Kaupunkilainen ei usein pääse heräämään näihin maisemiin.
Aamulla oli ihanaa heräillä tuntia myöhemmin, koska oli jo valmiiksi työpaikalla. Pelloilla oli kaunis usva ja kelpasi syödä aamiaista auringon lämmittäessä mukavasti. Laura jopa kiinnitti vielä riippumaton puiden väliin, jossa hengähti hetken ennen töiden alkua. Reippaina aloitettiin kuitenkin uusi työpäivä, eikä yölliset äänet olleet kuin muisto vain.
Hyvää huomenta Laura!
Oona Jalonen & Laura Tuomisalo
Ristimäen kirkon kivijalka on vihdoinkin kokonaisuudessaan näkyvillä ensimmäistä kertaa 780 vuoteen. Sen kunniaksi, ja jotta kaikilla on mahdollisuus nähdä kuuluisa kivijalka sekä hieman sitä mitä arkeologit kentällä oikein tekevät, järjestetään ensi maanantaina 22.9 koko perheen yleisöpäivä. Tapahtumaa on klo 14 eteenpäin aina iltakahdeksaan saakka.
Ohjelmaa on mietitty tämän viikon ja sen löytää ajankohtaista -osiossa.
Näitä ei voi olla huomaamatta.
Jos ei vielä ole käynyt kohteella tutustumassa, nyt on sen aika. Tämän vuoden osalta kaivaukset lähenevät loppuaan, eikä arkeologisen tutkimuksen nykyisestä rahoitustilanteesta johtuen ole varmaa, pystytäänkö tulevina vuosina kirkkoa enää ottamaan esille kokonaisuudessaan.
Maanantaina arkeologin kuitenkin tunnistaa oransseista ja keltaisista Ravattula-huomioliiveistä. Kysyä saa keneltä tahansa, koska tahansa, mistä tahansa mutta erityisesti Siiri ja allekirjoittanut, oransseissa liiveissämme, pyrimme olemaan yleisön käytettävissä koko päivän.
Muistakaa ottaa mukaan kamera ja hyvät kävelykengät!
-Joonas
Tässä vaiheessa ei liene enää epäselvää Ravattulan Ristimäen merkittävyys arkeologisena kohteena Suomessa. Ainutlaatuinen kohde houkuttelee vierailijoita, tänäänkin yleisökierroksille osallistui lähemmäs neljäkymmentä kävijää, mutta paikalle saapuivat työpäivän jo päätyttyä myös evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Kari Mäkinen, sekä Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala.
Kivijalka on tehnyt vaikutuksen jokaiseen vierailijaan.
Ja koska arkeologiaan kuuluu kaiken mahdollisimman tarkka dokumentointi, ei piispojen kohdalla tehty poikkeusta.
Sinikka valokuvaamassa.
Tänään oli suhteessa edeltäviin päiviin sinänsä erilainen päivä, että aamulla paikalle saapui kuvausryhmä. Tällä kertaa ei ollutkaan kyse mistä tahansa uutisista, vaan
Ukonvaaja-dokumenttielokuvan kuvauksista. Ukonvaaja on
mesenaatti.me-palvelun kautta rahoitettu, omien sanojensa mukaan elokuva suomenuskosta, jota juontaa muusikkona ja runoilijana tunnettu A. W. Yrjänä. Ainakin kuvausten keston perusteella kaivausjohtaja Juha Ruohosella tulee olemaan suhteellisen merkittävä osuus dokumentissa. Kuinka merkittävä, se selviää ensi keväänä kun elokuva saa ensi-iltansa.
Keskustelua pihlajanmarjoista.
Kaivausryhmä, Ristimäen suureen mediahuomioon tottuneena, ei kameroihin jaksanut kiinnittää paljoakaan huomiota. Juhakin näytti vetävän osuutensa rutiinilla.
Arkeologisilla kaivauksilla on normaalia kuulla myös musiikkia jouduttamassa työntekoa. Alalla onkin suuremmissa määrin musiikin ystäviä ja eräs CMX:ää enemmänkin kuunnellut sai kuvausryhmän käynnistä tuliaisiksi bändin keulahahmon nimmarin äänilevyihinsä.
Signeeratut teokset.
Ei lainkaan hullumpi tiistaipäivä.
Valokuvaaminen, erityisesti digiaikana on mutkaton tapa dokumentoida nopeasti mitä vain. Kaikille lienee tuttua lomakuvien ylenmääräinen ottaminen, jotta tulevaisuudessa muistaisi paremmin missä on tullut käytyä ja mitä nähtyä. Se, että osaa ottaa taidokkaita kuvia on toki plussaa.
Varjostamista kuvauksen ajaksi. (Kuva: Johanna Nylund)
Arkeologiassa valokuvaus toimii, paitsi työkuvien ja työprosessin dokumentoinnissa, myös kaivaustasojen dokumentointina. Valokuvissa näkyy parhaiten maan värisävyjen erot, kunhan kuvausolosuhteet ovat otolliset. Aurinko metsäisessä ympäristössä aiheuttaa kuviin pilkkuja, jotka häiritsevät kuvaa. Lisäksi liian kuivassa maassa värisävyt katoavat.
Juha Ruohonen kuvaa haudan laajennusosaa.
Koska harvoin kenelläkään on aikaa odottaa pilvistä aamua, jolloin kaste on kostuttanut maan, joudutaan kaivauksilla turvautumaan keinotekoisten olosuhteiden luomiseen. Sumupullolla, jollaisilla yleensä levitetään tuholaismyrkkyä kasveille, sumutetaan maaperä ensin vedellä kosteaksi. Pressuilla taas varjostetaan aurinkoa, joka usein saa aikaan koomisia piirteitä pressua pitelevien ihmisten vääntäytyessä ihmeellisiin asentoihin saadakseen pressun peittämään koko kuvattavan kaivausalueen. (Näistäkin tilanteista on olemassa aivan liian monta valokuvaa, jotka kuvattujen onneksi tuskin pääsevät koskaan julkisuuteen.)
Joskus hyvän kuvan saadakseen on mentävä korkeammalle...
Yleensä kaivausalueesta otetaan yleiskuva, sekä yksittäiset kuvat jokaisesta kaivausruudusta. Esineistä otetaan valokuvat in situ eli paikoillaan ja tärkeistä rakenteista lisäksi kuvat vielä erikseen.
...Paljon korkeammalle.
Kuvat taas otetaan kolmena kappaleena. Digi-, mustavalko- ja diakuvina. Mustavalko- ja diakuvien käyttö perustuu kyseisten filmien pitkään arkistointisäilyvyysaikaan. Halpaa filmikuvien otto digiaikana ei ole. Rulla diafilmiä maksaa noin 20 euroa. Filmirullia yksillä kaivauksilla saattaa taas kulua kymmeniä.
Risuja ja ruusuja eli blogipalautetta voit lähettää tutkimushankkeen sähköpostiosoitteeseen
ravattula@smtt.fi.
Arkistosta löydät kaikki aiemmat Ristimäki-blogin julkaisut:
Blogiarkistoon