Yksi tärkeimmistä ohjenuorista, joita arkeologian opiskelijoille painotetaan jo ensimmäisestä vuodesta alkaen on alan destruktiivinen, eli tuhoava luonne. Mikä kaivetaan, on iäksi menetetty; paitsi jos kaivettu tallennetaan tarpeeksi hyvin.
Vaikka arkeologiassa käytetään näin 2000-luvulla tekniikkaa apuna aivan yhtä paljon kuin muillakin aloilla, tahtovat laitteet lakata toimimasta, digitaaliset tiedostot muuttua lukukelvottomiksi yhdessä yössä (usein ilman syytä) ja ohjelmistot kaatua. Monilla päällekkäisillä (vaan ei suinkaan täysin identtisillä) menetelmillä varmistetaan pahimman sattuessa se, että jotakin tietoa säilyy löytöjen kontekstista ja tuho pystytään rajaamaan mahdollisimman pieneksi. Ei siis kannata yllättyä jos näkee arkeologin perinteisen kynän, piirustusalustan ja millimetripaperin kanssa.
Piirtäjä työssään.
Arkeologisten kaivausten perusyksikkö on kaivausruutu: 1 x 1m. Piirtämisen apuna käytetään kehikkoa, jonka pienemmät ruudut ovat 25 x 25 cm. Tällöin, taittomittaa apuna käyttäen, ruutu saadaan piirrettyä mahdollisimman tarkasti ja mittasuhteiltaan oikein. Aiempaa piirustustaitoa ei tarvita vaan pienellä harjoittelulla jokaisesta arkeologista voi tulla etevä dokumentoija.
Ruudukon muodostaa reunoista pingotetut narut.
Ristimäellä käytetään mittasuhdetta 1:25, eli yksi sentti kartalla on 25 senttiä luonnossa. 4 x 4 cm ruutuun kaivauskartalla saadaan mahdutettua tarpeellinen informaatio. Alalla on vakiintuneita merkkejä, joista esimerkkinä mainittakoon risuaita, joka arkeologiassa tarkoittaa hiiltä, toisin kuin eräässä internetin suositussa palvelussa.
Koeoja 6:n hautaläikkä, jonka rajat piirtäjä on vahvistanut helpottaakseen työtään.
Erityisesti maaperän värimuutosten dokumentoimiseen piirtäminen sopii hyvin. Valokuvaus on paljolti riippuvainen valaistuksesta. Vääränlaisella valolla nyanssierot värisävyjen välillä eivät välttämättä erotu ja luonnonvalossa valaistuksen optimoiminen on vaikeaa. Piirtäjä pystyy tarkastelemaan maanpintaa läheltä ja kaukaa ja käyttämään avuksi vaikkapa kaivauslastaa, jos ero ei ole aivan selvä. Maata voidaan myös kostuttaa vettä sumuttamalla.
Koeoja 6:n taso 4 on nyt dokumentoitu.
Jälkitöissä kartat lopulta digitoidaan vektorigrafiikaksi, siistitään, tulostetaan ja arkistoidaan. Kentällä piirrettyjä karttoja ei kuitenkaan heitetä pois. Työkartatkin laitetaan talteen, ihan vain varmuuden vuoksi.
Kaatosateessa taitettu työmatka kaivauksille ei antanut kamalasti toivomisen varaa ja Ristimäellä kaivausalueet olivat sään mukaisessa tilassa. Joonaksen tekemät äyskärit pääsivät käyttöön ensimmäisen (ja toivottavasti viimeisen) kunnollisen sadepäivän kunniaksi.
Koeoja 5N oli tulvinut aamulla.
Vettä oli päässyt kertymään katokseenkin. Takymetri sijoitetaan aina katoksen alle, jotta taivaalta tuleva vesi ei hidasta ainakaan mittaustyötä.
Useamman kerran olen kohdannut kysymykseen siitä miten sadepäivinä toimimme kaivauksilla. Kaivammeko ollenkaan? Sade toki tekee kaivuutyöstä huomattavasti hankalampaa, mutta pintakerroksissa ei vaikutus ole vielä merkittävä. Kostea maa saa kaiken näyttämään samanväriseltä ja löytöjä on vaikeampi havaita niin maasta kuin seulonnan yhteydessäkään, joten sade kyllä rajoittaa työtämme. Onneksemme sade lakkasi iltapäivällä ja pääsimme taas rivakampaan kaivamistahtiin ja koeojien laajentaminen pääsi vauhtiin.
Uutuuttaan hohtava teltta.
Sadepäivinä onkin hyvä hoitaa pois jaloista muita hommia. Aamupäivällä saimme aikaiseksi uuden sateensuojan, joten nyt sekä tutkimusryhmä että opiskelijat opetuskaivauksilta mahtuvat mukavasti kuivattelemaan.
Iltapäivästä yleisökierrokset vetivät ihmisiä epävakaasta säästä huolimatta ja arkeologit saivat vierailijoilta ilokseen pieniä herkkuja, mikä piristi kaikkien mieltä. Tervetuloa kierroksille taas ensi keskiviikkona!
Johanna Nylund, tutkimusryhmäläinen
Niinhän siinä kävi, että tänään päivä alkoi ja päättyi ilman suuria yllätyksiä. Kirkon alueen avaamista jatkettiin, ojia kaivettiin syvemmälle ja palanutta savea löytyi. Työryhmän pullahaaste, eli jokaisesta uudesta löytötyypistä tulee löytäjän tuoda seuraavana päivänä pullaa, on kuitenkin hyvillä mallilla. Perjantaina ja eilen tehdyt löydöt kuitenkin takaavat, että pullaa riittää loppuviikon jokaiselle päivälle. Kuopassa pulla on kovinta valuuttaa.
Huomenna on myös jälleen 'avointen kuoppien päivä'. Muistutuksena mainittakoon, että ilmaiset kaivausten esittelykierrokset alkavat klo 12, 13 ja 14, kestäen noin 20 minuuttia.
P.s Koko kaivauspäivä typistettynä 20 sekuntiin:
Ristimäki toteuttaa edelleen alkuperäistä funktiotaan, eli kohteella järjestetään Turun yliopiston arkeologian opetuskaivaukset. Kyseessä on viides vuosi Ravattulan Ristimäellä, tosin tänä vuonna opetuskaivausten yhteydessä toimivat myös Ristimäen tutkimuskaivaukset, jotka jatkuvat syyskuun loppuun saakka. Opetuskaivaukset kestävät aiempien vuosien tapaan kaksi viikkoa.
Opetuskaivauksilla on tärkeä rooli arkeologian opetuksessa sillä siellä opetetaan kaikki arkeologisiin kenttätöihin liittyvät tavat ja menetelmät. Opetus lähtee liikkeelle aivan perusteista. Kaivaustekniikoista aloittaen siirrytään myöhemmin piirtämiseen, vaaitsemiseen ja muihin dokumentointimenetelmiin.
Lisäkäsiparien kunniaksi aloitettiin kirkon alueen edellisvuosien kaivausalueiden avaaminen.
Maanantai toi mukanaan myös yllätyksen, sillä löysimme alueen ensimmäisen palan keramiikkaa, jossa on koristelua. Aiemmin löydetyissä sirpaleissa on ollut korkeintaan kiillotettu ulkopinta. Pala on nuorakoristeista rautakauden keramiikkaa, joka ajoittuu n. 900-1000 -luvuille.
Risuja ja ruusuja eli blogipalautetta voit lähettää tutkimushankkeen sähköpostiosoitteeseen
ravattula@smtt.fi.
Arkistosta löydät kaikki aiemmat Ristimäki-blogin julkaisut:
Blogiarkistoon