Tänk att en plats, som geografiskt är så liten, kan komma att bli en så betydande del av vår historia, och på samma gång bli det äldsta beviset vi tillsvidare har på den kristna trons styrka vid brytningstiden mellan den gamla och den nya tron.
Den lilla kyrkan vid Ristimäki i Ravattula, i S:t Karins, var endast 6 meter bred och ca 10 meter lång. Kyrkans stenfot låg gömd under jorden i nästan 800 år. Där skulle den fortsättningsvis ligga, oupptäckt, om inte forskarteamet, under ledning av Juha Ruohonen, med en beundransvärd yrkesskicklighet, målmedvetenhet, och även envishet, under flera år, och med ytterst små resurser, arbetat vidare. Deras arbete gav oss denna arkeologiska och kyrkliga skatt. Av alla platser valde Juha Ruohonen Ristimäki – hans erfarenhet, intuition, känslan av att Ristimäki kunde gömma något stort, ledde fram till att kyrkan hittades hösten 2013. Juha och hela teamet förtjänar ett stort tack för sitt arbete.
Redan under de fortsatta utgrävningarna år 2014 gjordes otroligt fina fynd både vid själva kyrkobyggnaden och i gravarna som omger kyrkan. Trots att endast ett fåtal gravar tillsvidare utgrävts arkeologiskt, är fynden många, vilket lovar gott för kommande utgrävningar. Silvermynt, vapen, smycken, bältesbeslag – unika föremål, som bevarats under jorden i alla dessa år, och som nu hittats och hjälper oss att få en bild av livet vid Ristimäki. I gravarna har även glaspärlor hittats – de visar på ett otroligt fint hantverk som krävt kunskap om glastillverkning och utsmyckning av glas. Bältesbeslaget av brons, vars bild pryder Ristimäki-broschyrerna, är även det med sina små detaljer, utsökt hantverk, som dessutom med sin korsformade övre del på ett konkret sätt minner om den nya, kristna tron. Vi kan bara ana den kraft, tro, och övertygelse, som fick människorna vid Ristimäki att vilja bygga sin egen kyrka.
Med den tidens resurser har byggandet av kyrkan säkerligen varit ett oerhört kraftprov, både gällande material till kyrkan, och själva arbetets andel. Vid en tid när mat för dagen och kläder på kroppen inte alltid var en självklarhet, har människorna ändå, med gemensamma krafter, byggt sin kyrka. De har samlats där i glädje och gemenskap, men även funnit stöd och tröst i svåra stunder. Med sina skiftande levnadsöden har de varit mycket lika dagens människor.
Ristimäki-kullens plats intill Aura å och Oxvägen har inneburit livlig kontakt med främlingar som färdats förbi. Människorna vid Ristimäki har sett och hört mycket om världen utanför. Kyrkans stengrund, med den kvadratiska kyrkosalen och det mindre och smalare koret, vittnar om att de haft kunskap om samtida svenska och tyska kyrkors utseende.
Har någon hjälpt dem med att bygga kyrkan? På vilket språk har de kommunicerat med främlingarna? Har de känt rädsla vid möten med främlingarna, eller har de kunnat ta emot dem med tillförsikt? Fynden som gjorts vid Ristimäki, och de som kommer att göras vid fortsatta utgrävningar, kommer att ge svar på många frågor. Ristimäki, denna kulle som ständigt kommer att påminna oss om den kristna trons kraft, gömde sin kyrka under århundraden. Nu, när kyrkan hittats, kommer den säkert att bli en plats där man finner stillhet och ro, och där man kan minnas alla dem som samlats där i kristen gemenskap för länge, länge sedan.
Katarina Lindström
Läs mer: "Nytt ljus faller på 1100-talets Finland" (länken till Kyrkpressens artikeln)
Helluntaina Ristimäellä toimitettiin keväinen rukoushetki, jonka jälkeen kirkonpaikkaa esiteltiin paikalle saapuneelle yleisölle.
Alkumatka Ristimäelle kuljettiin Kuralan sillalta Aurajoen vartta myötäilevää polkua pitkin. Taustalla joen takana kuvan keskellä on Kuralan Ristimäki, mitä ei sovi sekoittaa Ravattulan Ristimäen kanssa (vaikka näin usein käykin).
Ristimäen kirkon seinälinjat on maastoon merkitty seipäin ja naruin. Tilaisuuden alkusanat lausui dosentti Antti Jääskeläinen.
Keväisen lämpimässä säässä rukoushetken kirkon kuorihuoneen paikalta piti Katariinanseurakunnasta eläkkeelle jäänyt kirkkoherra Martti Hirvonen. Tapahtuma keräsi osallistujia viitisenkymmentä.
Ristimäkeä käsittelevät painetut esitteet saivat täydennystä, kun ruotsinkielinen "Ristimäki i Ravattula" -esite saatiin vihdoinkin ulos painosta. Esite noudattaa talvella päivitettyjen suomen- ja englanninkielisten versioiden sisältöä. Version käänsi Katarina Lindström, josta hänelle suuret kiitokset. Esitettä on saatavissa eri tilaisuuksien yhteydessä ja kaivausten aikana myös Ristimäeltä - sitä toimitetaan myös asiasta kiinnostuneille tahoille tarvittaessa.
Ristimäkeä esittelevien esitteiden kieliversiot yhteiskuvassa.
Kaksi viikkoa sitten metallinetsintään perehtynyt paraislainen Stig Leivo kävi parin muun paikallisen metallinilmaisinharrastajan avustamana läpi Ravattulan Ristimäkeä ympäröiviä peltoalueita läpi nk. pulssi-induktio (PI) -metallinilmaisimen kanssa.
PI-ilmaisimen toimintaperiaate on sama kuin tavallisen käsikäyttöisen metallinilmaimenkin. Laitteen ilmaisinkelaan johdetaan voimakas virtapulssi, joka aiheuttaa kelan kentässä olevissa metallikappaleissa signaalin, joka vahvistettuna ohjataan vastaanottimeen. Halkaijaltaan jopa yli kaksimetrinen kela voi kuitenkin paljastaa maan alta seikkoja, joita ei tavanomaisella laitteella sieltä pystytä havainnoimaan. Tässä suhteessa laite muistuttaakin kehittyneempää magnetometriä.
Kovin suuria alueita ei yhden päivän aikana kyetty käymään läpi, mutta ajatuksena olikin enemmän sekä demonstroida laitteen ominaisuuksia että testata laitteen soveltuvuutta Ravattulan ympäristössä. Luonnollisesti maanomistajalta ja viljelijältä oli pyydetty erikseen lupa pelloilla kulkemiseen. Tutkimusmenetelmät olivat huhtikuun lopulla sikäli valistuneita, ettei pelloille kaivettu syysvehnästä johtuen lainkaan kuoppia. Niinpä kaikki PI-laitteen signaalit otettiin tarkasti muistiin tarkkuus-GPS:n avulla jopa senttimetrin tarkkuudella. Signaaleja voidaan tutkia koekuoppien avulla tarkemmin viljan puinnin jälkeen syksyllä. Tieteellinen tutkimus on tarkkuutta ja kärsivällisyyttä vaativaa työtä.
Ravattulan pelloilla käytettiin Megaforce Pulse -merkkistä PI-laitetta. Laitetta valmistetaan Bulgariassa.
Parimetrisen kelan kantamiseen tarvitaan vähintään kaksi henkilöä. Perässä seuraava henkilö merkitsee signaalien paikat lipuilla maahan.
Maassa erottuvien lippujen paikat mitattiin tarkkuus-GPS:llä jopa senttimetrin tarkkuudella paikoilleen odottamaan puinnin jälkeisiä tutkimuksia.
Paikalla testattiin myös pienempää noin metrin halkaisijaltaan olevaa kelaa.
Kirkollisia toimituksia on Ravattulan Ristimäellä toimitettu viimeksi ehkä 1220-luvulla. Paitsi että tässä vaiheessa vuotta voi jo paljastaa - kun tilaisuudesta on kulunut reilut pari kuukautta - sen, että helmikuussa Ravattulan kirkon paikalla järjestettiin vihkitilaisuus. Kyseessä oli siis varsin historiallinen tapahtuma, sillä edellisestä avioon vihkimisestä lienee Ravattulassa kulunut lähes 800 vuotta! Kuulaana pakkasiltana myrskylyhtyjen valossa vietetyssä tilaisuudessa oli paikalla vihkiparin lisäksi pappi ja muutamia vieraita.
Tutkimushanke toivottaa Ravattulan avioparille runsaasti onnea! Vihkikirkko ei olisi voinut olla osuvampi ;)
Ote Ravattulan Ristimäellä olevasta vieraskirjasta: "15.2.2015 klo 20.00 Rakkausviikon päätteeksi Ristimäessä oli vihkitilaisuus myrskylyhtyjen valossa. Paikalla oli papin ja hääparin lisäksi 9 vierasta."
Suomen esihistorian kronologiassa vuosi 0 eli ajanlaskun vaihde kuuluu niin kutsutun esiroomalaisen ja roomalaisajan taitteeseen. Tälle aikakaudelle kuuluvia löytöjä tai muinaisjäännöksiä ei Ravattulan ympäristössä ole, tai ainakaan tieto sellaisista ei ole tavoittanut tutkijoita. Niinpä sen ajan asutuksesta tällä alueella ei voida sanoa vielä mitään varmaa.
Toimintaa alueella on tuohon aikaan kuitenkin melko varmasti ollut. Ravattulan alueella merenpinta oli tuolloin kymmenisen metriä nykyistä ylempänä, ja maisema muistutti yleisiltä piirteiltään suuresti nykyistä tilannetta. Aurajoki oli jo muodostunut ja oli uomastaan vain aavistuksen nykyistä leveämpi, paitsi nykyisen Kuralan sillan ja Jaaninojan suun alueella, jossa joki muodosti suvantomaisen kohdan. Nykyisten aukeitten sijaan ympäristö lienee ollut peitteisempi, sillä nykyisenkaltaista peltoviljelyä ei vielä tuolloin harjoitettu. Polttoviljelyn tieltä vanhat metsät olivat kuitenkin kadonneet, ja kasvillisuus lienee ollut pääosin nuorta metsää ja ahomaista niittyä.
Ravattulan Ristimäki ympäristöineen noin 2000 vuotta sitten eli ajanlaskun vaihteessa. Ristimäki on osoitettu kuvaan nuolella. Vaaleansininen alue oli tuolloin veden peitossa, ja nykyinen Aurajoki on korostettu karttaan tummansinisenä. Kuvan muokannut Maanmittauslaitoksen lasermittausaineistosta Jussi Kinnunen.
Ravattulan Ristimäen varhaisimmat löydöt ajoittuvat kivikauden ja pronssikauden vaihteeseen noin 4000-3500 vuoden takaiseen aikaan. Tästä vaiheesta kertovat erityisesti Ristimäeltä löytyneet kvartsi-, pii- ja kivilaji-iskokset, kiviesineiden teelmät sekä saviastian kappaleet. Tekstiilipintaisten saviastian palasten perusteella toiminta ajoittuu ns. Kiukaisten kulttuurin aikaan.
Paikalta löytynyt ns. Kiukaisten keramiikka ajoitetaan kivikauden loppuun ja pronssikauden alkuun, vaihtelevasti noin vuosiin 2300-1200 eKr. Ristimäki oli tuohon aikaan pieni sisäsaariston saari. Meren pinta oli noin 20-25 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella. Paikalla tuskin asuttiin tuohon aikaan, vaan hiekkaperäistä saarta käytettiin sesonkiluonteisena pyyntitukikohtana.
Ravattulan Ristimäki ympäristöineen noin 4000 vuotta sitten. Vaaleansininen alue oli tuolloin veden peitossa, ja vihreän eri sävyillä on esitetty merestä tuohon mennessä paljastuneet maa-alueet. Ristimäki osoitettu nuolella, vasemmalla oleva saari on Halisten muinaissaari ja Ravattulan kylämäki jää Ristimäestä katsottuna yläoikealle. Nykyinen Aurajoki on korostettu karttaan tummansinisenä. Kuvan muokannut Maanmittauslaitoksen lasermittausaineistosta Jussi Kinnunen.
Ravattulan Ristimäen kirkon arkeologinen jäännös on esiin kaivetun aineiston tarkempien analyysien perusteella osoittautunut aikaisempaa huomattavasti nuoremmaksi. Tutkimusten yhteydessä on myös saatu uutta tietoa kivijalan luonteesta: kyseessä onkin kaksi erillistä ja eriaikaista Ravattulan kylän Sättilän tilan viime vuosisadoille ajoittuvaa ulkorakennusta.
Ristimäkeä on pidetty Suomen vanhimman tunnetun kirkon paikkana, mutta tänään tutkimuksen käyttöön saadut uudet luonnontieteelliset tutkimustulokset muuttavat kohteesta tehdyt aiemmat tulkinnat täysin. Kivijalassa erottuneet kaksi huonetta tulkittiin sen löytämisen jälkeen 1100-luvun loppuun ajoittuvan kirkkorakennuksen kahdeksi erilliseksi huoneeksi eli kirkkosaliksi ja tätä kapeammaksi kuorihuoneeksi. Kuorin itäreunassa ollut kiviladelmaa pidettiin alttarin kivisenä perustuksena.
Uusissa tutkimuksissa on kuitenkin käynyt ilmi, että kyseessä on kaksi erillistä ja eriaikaista rakennusta. Kirkkosaliksi tulkittu rakenne on 1800-luvun alussa pystytetyn heinäladon kivijalka. Noin 6x6 m kokoisen ladon jäätyä pois käytöstä hyödynnettiin sen itäpuolelle rakennetussa mahdollisessa 3x4 m kokoisessa saunassa tai riihessä osaa samasta kivijalasta. Alttariksi tulkittu kivirakenne osoittautui uusissa tutkimuksissa puolestaan kiukaan jäännökseksi.
Ravattulan Ristimäen kivijalka koostuukin kahdesta eriaikaisesta rakennuksesta. Vasemmalla on heinäladon kiviperustus 1800-luvun alusta ja oikealla tätä myöhemmän riihen tai saunan kivijalka. Pienemmän rakennuksen sisällä on kiukaan jäännökset. Kivijalka on Ravattulassa esillä tänään 1.4.
Kiuasrakennuksen jäännökset ovat todennäköisesti 1800-luvun puolivälistä. Alttariksi epäillystä kivirakenteesta, joka onkin siis riihen tai saunan kiukaan pohja, otetuista pienistä hiilinäytteistä mitattiin säilyneen 14c- eli radiohiilen määrä. Uumajan radiohiililaboratoriossa (Benjilaboratoriet Umeå) kehitetty ja tänään ensimmäistä kertaa käytössä ollut LiHas-massaspektrometri on aikaisempia menetelmiä huomattavasti tarkempi. Tulosten mukaan on selvää, että kiukaallista rakennusta on käytetty ainakin 1860-luvun puolivälissä.
Kun tulosten radiohiilivuosiin perustuva iät kalibroitiin uutta, kuun kiertoon perustuvaa tilastollista korjauskaavaa käyttäen, saatiin kiukaan lämmitykseen käytettyjen puiden kaatoaika selville nyt ensimmäistä kertaa jopa kuukauden tarkkuudella. Tämä ruotsalaisten luonnontieteilijöiden Mensen-kalibroinniksi kutsuma tilastollinen menetelmä ei ole aivan tarkka, vaan virhemarginaali on paikallisesti muutamia päiviä kuukaudessa. Vaikka aivan päivän tarkkuuteen ei päästäkään, voidaan menetelmällä kuitenkin saada selville varmat päivät, jonka väliselle ajalle puunkaato on ajoittunut. Yksityiskohtaiseksi kaatoajaksi saatiin määritettyä huhtikuun 1. vuonna 1866. Tämä ei kuitenkaan voi olla mahdollista, sillä kyseinen viikonpäivä oli sunnuntai, jolloin kylän väki oli Kaarinan kirkossa. Mahdollisesti puut onkin kaadettu tätä edeltävänä lauantaina. Perinteisesti puu on kaadettu talvella, ja hyvin säilyneen muistitiedon perusteella juuri kyseisenä vuotena talvi jatkui runsaslumisena aina huhtikuun loppuun asti.
Pientä epätarkkuutta kiukaan käyttöaikaan kuitenkin jää, sillä puut on yleensä poltettu ylivuotisina. Etenkin koivun tuli olla käyttöhetkellä ylivuotista eli sen oli kuivuttava kahden kesän yli ennen kuin se on riittävän kuivaa. Puulajinäytteen mukaan Ristimäen hiili olikin peräisin juuri koivusta (Betula). Kiuasta lienee siis lämmitetty ainakin vuonna 1868, todennäköisesti syksyllä sadonkorjuun jälkeen.
Tutkijoita kiinnostaneeseen Ristimäki-nimeen on talven aikana myös saatu lisävalaistusta. Kaarinan Keskusarkiston kätköistä valeoven takaa löytyi Ravattulan kylää käsittelevä asiakirjanippu, jota tutkimalla on saatu selville nimen syntyhistoriaa selittäviä yksityiskohtia. Asiakirjojen joukosta löytyi nimittäin Kaarinan pitäjän nimismiehen rengin apupoika Christus (Risto) Korsmanin päiväkirjat ja muita henkilökohtaisia papereita, joiden perusteella kyseinen henkilö on asunut Ristimäen kupeessa pienessä töllissä juuri 1800-luvun puolivälin tuntumassa aina viimeisiin nälkävuosiin 1867–1868 asti. Ristimäki -nimi ei siis tulekaan paikalla sijainneesta kirkosta tai kalmistosta, vaan on todennäköisesti peräisin tämän henkilön etu- tai sukunimestä (Christus=Risto, Kors=risti). Mutta miksei lato ja riihirakennus tai muut rakennukset erotu aluetta kuvaavissa historiallisissa kartoissa? Asiakirjoista käy ilmi, että Korsmania pidettiin Ravattulassa hieman ”epätyypillisenä” henkilönä. Huollettavana henkilönä hänen rakennuksensa eivät päätyneet verotusta varten laadituille jakokartoillekaan. Lisäksi Christus asui mäellä vain lyhyen aikaa siirtyäkseen tämän jälkeen saaristossa sijaitsevaan Seilin saareen määräämättömäksi ajaksi. Juuri tästä henkilön omalaatuisuudesta johtuen Christus Korsman on haluttu aktiivisesti unohtaa Ristimäen historiasta, eivätkä kyläläiset esimerkiksi voineet mainita hänen nimeään - onnettomuuksien pelossa - kuin vuosittain helmikuun 30. päivä.
Kaivausjohtaja Ruohosta ei tämän 1.4. päivän aamuna tavoitettu kommentoimaan koko asiaa. Apulaiskaivausjohtajan määräaikainen assistentti, fil. yo E. Stenfors kuitenkin vastasi että tutkimukset paikalla tulevat jatkumaan normaalisti. Hankkeen slogan tullaan kuitenkin muuttamaan muotoon ”Ravattulan Ristimäki – Ei niin vanha riihenpaikka”.
Pelkästään tätä päivää varten on rakennuksen kivijalka otettu esiin yleisölle. Kivijalka erottuu parhaiten suoraan ylhäältä katsottuna, ja ilmaisia opastuksia yleisölle järjestetäänkin yläilmoista käsin. Kuumailmapallokuljetukset paikalle lähtevät Ravattulan liikekeskuksen pihalta tänään 1.4. klo 15 ja 17. Jonon ohi pääsee, jos on pukeutunut Indiana Jones -asuun. Paras asu myös palkitaan. Myöhemmin saman huhtikuun ensimmäisen päivän iltana Ristimäen riihen kiuas lämpenee jälleen, lähes parinsadan vuoden tauon jälkeen. Kivijalan päälle pystytetään puolustusvoimien ylijäämävarastolta hankittu telttasauna, johon mahtuu parhaimmillaan 25 henkilöä. Saunavuoron kesto on 15 minuuttia ja löylyt ovat kuulemma pehmeät. Omat pyyhkeet mukaan! Vilvoittelua Aurajoessa! Kuravettä päälle!
Juhan af Grass
Rajatieteen dosentti, astroarkeologian oppiaine, parapsykologian laitos
Haastattelutuokio Åbo Underrättelserin toimittajan kanssa Ristimäellä osui perjantaina sattumalta juuri auringonpimennyksen aikaan. Vaikkei tasaisenharmaan pilvipeitteen takaa aurinko tarkasti erottunutkaan, niin ainakin valo väheni huomattavasti osittaisen pimennyksen aikana.
Vaikkei kuva muuten juuri onnistunutkaan ja aurinkokin näyttää kokonaiselta, niin ainakin valo väheni huomattavasti osittaisen auringonpimennyksen aikana 20. maaliskuuta 2015. Vasemmalla Ravattulan Ristimäki. Kuva J. Ruohonen
Reilu puoli vuotta on kulunut Ristimäellä järjestetyistä opetuskaivauksista ja pääsimme vuodenvaihteen jälkeen viimein jälkityökurssin pariin. Tunnelmat ovat olleet melko samanlaisia kuin kentälläkin, sillä vaikka emme tällä kertaa olleetkaan sateen ja tuulen armoilla, jälkitöihinkin kuului kuraa, kastumista ja lihassärkyjä, mutta toisaalta myös löytämisen iloa, hersyvää huumoria ja ihailtavaa ryhmähenkeä.
Jälkityöt ovat se puoli arkeologiaa, jota yhdessäkään aarteenmetsästyselokuvassa ei juuri käsitellä mutta joka muodostaa itse asiassa huomattavan osan arkeologin työnkuvasta. Kurssin alussa ryhmällemme pidettiin eräänlainen johdantoluento aiheeseen ja teimme myös vierailun oppiaineen arkistoon, minkä jälkeen työmme jakaantui kaikkiaan kolmeen osaan: savenpalojen pesuun, lajitteluun ja luettelointiin. Ei sitä olisi varmaan äkkiseltään uskonut, että Juslenian ollessa jo lähes tyhjillään arkeologit todella harjaavat savenpaloja niin iltamyöhään kuin aikaisin
aamullakin, mutta oikeastaan työ oli todella vapauttavaa ja moni myönsikin sen olevan mukavaa vaihtelua luennoilla istumiseen.
Arkeologian entinen seminaarikirjasto on muuttunut kaivausten jälkityötilaksi. Kuvassa jälkityökurssille osallistuneita arkeologian pää- ja sivuaineopiskelijoita pesemässä massalöytöaineistoa. Kuva J. Ruohonen
Saven lajittelu ja tunnistaminen puolestaan vaati paljon keskittymistä ja tarkkaa silmää, sillä tehtävänä oli erottaa, mitkä palaset ovat savitiivistettä, mitkäsintraantunutta savea ja mitkä puolestaan vain palanutta savea, minkä lisäksi joukosta piti huomata esimerkiksi vastaan tulevat
kivet ja saviastioiden palat. Tämän jälkeen löydöt luetteloitiin tietokoneelle, mihin olimme saaneet hyvän pohjustuksen yhden luennon keskittyessä juuri arkeologian tietokantoihin ja niiden käyttöön.
Vaikka kaikkea ei yhdellä kertaa oppinutkaan, mielestäni oli hyödyllistä jollakin tavoin lähestyä aihetta alkuun teoriatasolla, sillä itse en ainakaan ole vastaavaan työhön käytännön tasolla vielä juurikaan tutustunut. Piakkoin on kuitenkin sekin luvassa, mutta ainakaan en odota sitä samanlaisin pelonsekaisin tuntein kuin kesällä, jolloin arkeologiassa käytettävät koneet kuulostivat hyvin monimutkaisilta ja hankalilta, vaan yritän ottaa tämänkin uutena kokemuksena ja uskon niin neuvojen kuin myös kannustavan ryhmähengen auttavan tässäkin jo alkuun.
Kaikki Ristimäeltä löytynyt palanut savi ja savitiiviste pestiin hellävaraisesti käsin ennen luetteloinnin aloittamista. Kuva J. Ruohonen
Pienestä alkujännityksestä huolimatta kurssi tuntuu sujuneen kaiken kaikkiaan mukavasti ja jatkan sitä myös hyvillä mielin eteenpäin. Savenpaloja riittänee kyllä vielä pitkälle kevääseen, mutta ainakin olemme muutamassa viikossa saaneet mielestäni hyvät lähtökohdat arkeologian siihen
puoleen, joka ei välttämättä ole yhtä tunnettu kuin itse kaivaukset mutta joka yhtä kaikki vie tutkimusta jatkuvasti eteenpäin.
Anna Saarikko
Arkeologian opiskelija
Ristimäen rahalöytöjä päästiin eilen mittaamaan käsikäyttöisen XRF-laitteen kanssa (kiitokset Arto Peltolalle geologiaan ja Quantumin kellariin). Laite hyödyntää röntgenfluoresenssispektrometriaa (X-ray fuoresence spectrometry) ja sillä saadaan tietoa esineiden suhteellisesta metallikoostumuksesta mm. niiden alkuperän tarkastelemiseksi. Alkuainepitoisuuksia niin esineistä kuin maaperästäkin voidaan havainnoida lukuisin eri keinoin, ja XRF-menetelmä poikkeaakin tässä blogissa jo aiemmin (27.1.2015) kerrotusta AAS-menetelmästä. Tässä(kin) tapauksessa eri tutkimusmenetelmät kuitenkin täydentävät toisiaan. Ristimäen rahojen suhteen saataneen niiden alkuperän lisäksi myös lisävalaisua niiden heikon säilyneisyyden selvittämiseksi.
Rahojen pinta oli puhdistettu ennen mittaamista, ja poikkeamat yleisimpien metallien pitoisuuksissa olivatkin yllättävän vähäisiä. Vaikka saatujen tulosten analysointi on vielä meneillään, mielenkiintoisena yksityiskohtana voidaan jo nyt todeta harvinaisempien metallien poikkeamat eri alueilla lyötyjen rahojen suhteellisissa alkuainepitoisuuksissa. Analyysin kautta on periaatteessa mahdollista tarkastella jopa heikkokuntoistenkin metallirahojen alkuperää aikaisempaa yksityiskohtaisemmin.
Käsikäyttöisen XRF-laitteen näytöltä voi seurata mitattavan kohteen suhteellisia alkuainepitoisuuksia. Kuvassa Siiri mittaamassa 1200-luvun alun sveanmaalaista rahaa.
Tiedot havaituista alkuaineista saatiin koneesta ulos kätevästi excel-taulukkona. Tulosten analysointi jatkuu.
Pitkällisen uurastuksen jälkeen ensimmäinen 3D-malli Ristimäen kirkon kivijalasta kokonaisuudessaan on vihdoinkin valmistunut.
Tässä blogissa esiteltiin 2.7.2014 kolmiulotteisen dokumentoinnin etuja arkeologiassa, mihin tarpeeseen tämäkin on ensisijaisesti tehty. Mallista on mahdollista saada mittoja ja korkeusarvoja vaikka fyysinen vastine on tukevasti lumen ja maan alla.
Malli on tehty Photoscan-ohjelmalla ja se koostuu yhteensä noin 800 valokuvasta.
Kirkon kivijalka sellaisena kuin se oli elokuussa 2014. Tummat viivat kivijalan sisäpuolella ovat puiden varjoja. Video: Joonas Kinnunen.
Tällä hetkellä mallilla on vielä enemmän viihde- kuin tutkimuksellista arvoa, sillä resoluutio ei ole riittävä mittausten tekemiseen. Parempilaatuinen malli on kuitenkin paraikaan tekeillä.
Joonas Kinnunen
Tutkimusavustaja,
Turun yliopisto, arkeologia
Toisella reissulla tuli käytyä läheisellä Wiltsun- eli Viltsunkivellä. Ennestään tuntematon uhri- eli kuppikivi löytyi Ristimäen kaivausten yhteydessä 2012 alle sadan metrin etäisyydeltä kirkonpaikasta. Kivi on aikoinaan räjäytetty, mutta lohkareita ei ole koskaan siirretty paikalta pois.
Aurajoen alueen kuppikiville on tyypillistä, että kupit ovat paririvissä. Paikoiltaan siirtyneessä lohkareessa on yhteensä kahdeksan matalaa kuppia. Kaksi kuppia on vielä alkuperäisellä paikallaan kiven korkeimmalla kohdalla (kuvassa vasemmalla osin näkyvän kiven päällä).
Kuvassa lohkareessa olevat kupit korostettu kuvaan (vrt. edelliseen kuvaan).
Tuoreet jäljet lumisella polulla paljastavat sen, että säästä ja vuodenajasta riippumatta kävijöitä Ristimäellä piisaa. Muistakaahan laittaa myös nimenne postilaatikossa olevaan vieraskirjaan!
Kirkon alttarin paikkaa osoittava puinen risti on pysynyt paikoillaan. Muovinen huomionauha osoittaa kirkon seinälinjojen paikan.
Tässä vielä talvinen yleiskuva mäelle. Päivä olisi saanut olla jonkin verran aurinkoisempi, mutta hyvä näinkin. Ristimäellä kaikki hyvin!
Ravattulan kirkon lattiakerroksesta saatiin 2013 ja 2014 kaivauksissa talteen parisenkymmentä 1100- ja 1200-lukujen vaihteeseen ajoittuvaa metallirahaa. Suurin osa näistä tieteellisesti erittäin mielenkiintoisista rahoista oli löydettäessä varsin huonokuntoisia ja katkelmallisia. Jo elokuussa 2013 aavisteltiin, että osa kolikoista on mahdollisesti liuennut myös kokonaan maaperään. Kirkon sisäosia tutkittaessa törmättiin nimittäin harmaanvärisiin, noin sormenpään kokoisiin pyöreisiin läikkiin, joita alkuun luultiin juurien tai lierojen aiheuttamiksi. Pian kuitenkin huomattiin, että myös löytyneiden rahojen alle oli muodostunut samanlainen harmaa värjäytymä. Silmämääräisesti ei näissä ensin mainituissa maaläikissä kuitenkaan havaittu jälkiä metallista tai muustakaan kolikoihin viittaavasta aineksesta.
Varmuuden vuoksi läikkiä kuitenkin ryhdyttiin kartoittamaan ja osasta otettiin myös minigrip-pusseihin maanäytteet. Maanäytteet tullaan analysoimaan TY:n geologian laitoksen atomiabsorptiospektrometrilla. Atomiabsorptiospektrometria (AAS) on analyysimenetelmä, joka soveltuu hyvin maaperän alkuainemäärityksiin. Tavoitteena on saada AAS-menetelmällä selville maanäytteiden sisältämät mahdolliset kupari- ja hopeapitoisuudet. Tuloksia vierestä otettuihin verrokkinäytteisiin vertaamalla saadaan tietoon harmaiden maaläikkien (mahdolliset) kohonneet metallipitoisuudet, jotka viittaisivat siis maaperään liuenneisiin rahoihin.
Alkuaineanalyysiin meneviä maanäytteitä vuoden 2014 kaivauksilta. Vaikka pusseissa lienee muistoja varhaisen keskiajan hopearahoista, ei näistä ole numismaatikoille paljoakaan iloa. Luonnontieteellisesti suuntautunut arkeologinen tutkimus sen sijaan kiittää ja kumartaa.
Menetelmän kautta saadaan arvioitua luotettavammin Ravattulan kirkon lattian alle joutuneiden rahojen kokonaismäärää sekä täydennettyä rahojen levikistä kertovaa karttaa. Rahojen levintä taas voi kertoa yksityiskohtia kirkon käytöstä ja sen arvokkaimpina pidetyistä paikoista. Analyysien kautta saadaan toivottavasti myös selvyyttä siihen, miksi osa rahoista on säilynyt ja osa taas kadonnut kokonaan maaperään. Tämä selittänee myös näin vanhojen rahojen puuttumisen monelta muulta kohteelta.
Uusi vuosi on alkanut rauhallisesti, joten on tässä vaiheessa on hyvä vielä piipahtaa kiireisen vanhan vuoden puolella. Ravattula.fi -sivustolla vierailtiin nimittäin joulukuun (1.-31.12.2014) aikana enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin sivuston historian aikana, kaikkiaan 8628 kertaa! Tilastoja yksityiskohtaisemmin tarkastelemalla saadaan selville, että jokainen kävijä vieraili sivustolla keskimäärin hieman yli 1,9 kertaa käyden jokaisella käynnillä lähes neljällä eri sivulla. Yksittäisiä kävijöitä (unique visitors) joulukuussa oli kaikkiaan 4503. Tämä on yli 2000 kävijää enemmän kuin aiemmin suosituimpina kuukausina kaivausten ollessa käynnissä viime elo- ja syyskuussa. Kävijöiden suuri lukumäärä johtuu etusivulle avatusta joulukalenterista (löytyy arkistoituna
täältä).
Joulukuun 1.-24. päivinä sivustolla kävi keskimäärin noin 350 vierailijaa vuorokaudessa. Jos tilastoista poistetaan ensimmäisten päivien kymmenkertainen kiinnostus ja useat tuhannet kävijät, niin keskimäärin joulukalenteripäivinä sivuilla vieraili 250 kävijää. Viikkoa ennen joulua kiinnostus selvästi laski, ja kävijöiden määräksi vakiintui alle 200 per vuorokausi. Tämä on kuitenkin vielä suuri luku kun otetaan huomioon se seikka, että joulupäivän jälkeen kävijöitä sivustolla oli päivittäin noin 60. Normaali arkipäivien kävijämäärä www.ravattula.fi -sivustolla on viime syksyn aikana (kaivausten ja muiden tapahtumien ulkopuolella) ollut noin 40-50 vierailijaa per vuorokausi.
Taulukko 1. Joulukuun kävijämäärät vuorokausittain jaoteltuna. Keltainen palkki kuvaa kävijöiden lukumäärää. Ensimmäisen päivän kävijämäärä oli 1079 ja toisen 1190; alin lukema on joulukuun 31. päivältä, jolloin sivustolla kävi 43 vierailijaa. Keskimääräinen (average) kävijämäärä päivässä oli 278 vierailijaa.
Joulukalenterin suosio ihmetytti kuukauden alussa, sillä sivustolla oli totuttu korkeintaan muutaman sadan vierailijan kävijämääriin päivittäin. Suuri suosio johtui suureksi osin kalenterin etusivulle ilmestyneestä sosiaalisen median jaa ja tykkää -nappuloista, jonka kautta tieto kalenterista levisikin kulovalkean tavoin. Kalenteria mainostettiin myös perinteisillä tavoilla mm. sähköpostilistojen kautta, joten muutama vierailija löysi sivuille varmasti myös sitä kautta. Lisäksi ainakin yksi laajan levikin omaava sanomalehtikin mainosti kalenteria paperisilla sivuillaan. Joulukuun 4. päivänä näytti jo siltä, että sivusto tukkeutuu kovaan kävijämäärään. Vaikuttikin siltä, että domainin tiedonsiirtokapasiteettia tulisi päivittää entisestään. Tilanne kuitenkin rauhoittui pian alkuinnostuksen jälkeen eikä päivitykseen lopulta tullut tarvetta. Liekö kävijämäärän nopeaan laskuun syynä se, ettei kalenterin luukuista heti ilmestynytkään kultaisia miekkoja ja täydellisesti säilyneitä luurankoja, vaan ruosteisia rautanauloja ja lasinsirpaleita?
Taulukko 2. Tässä vielä tilastoa joulukuun kävijöiden vuorokausirytmistä. Kuten arvata saattaa ja joulukalenterin luonteeseenkin kuuluu, on suurin osa vierailijoista käynyt sivuilla heti aamupäivällä klo 8-10 välillä. Toinen aavistuksen matalampi piikki tilastoissa on iltauutisten aikaan yhdeksältä. Öisin tämänkin sivuston seuraajat pääasiassa nukkuvat, ja hyvä niin.
Joulukuisten kävijöiden lukumäärä oli sivuston historian suurin, mutta siirretyn datan määrä ei yltänyt syksyn huippulukemiin. Vierailtujen sivujen perusteella vierailijat kävivätkin nimenomaan avaamassa joulukalenterin esineluukkuja, eivätkä syksyn tapaan lukemassa tätä lähes päivittäin päivitettyä blogia, jolloin ladattavan datan määrä (mm. ladattavien kuvien suuresta määrästä johtuen) oli yksittäiseen joulukalenterin sivuun verrattuna huomattavasti suurempaa.
Risuja ja ruusuja eli blogipalautetta voit lähettää tutkimushankkeen sähköpostiosoitteeseen
ravattula@smtt.fi.
Arkistosta löydät kaikki aiemmat Ristimäki-blogin julkaisut:
Blogiarkistoon