Elo- ja syyskuun aikana toteutettavien tutkimuskaivausten yhteydessä Ristimäellä järjestetään kahden viikon ajan arkeologian oppiaineen opetuskaivaukset. Tässä kirjoituksessa kurssille tuleva opiskelija kertoo vaikutelmiaan paikasta ja odotuksistaan kaivauksista ennen kurssin alkua. Opetuskaivaukset Ristimäellä pidetään ajalla 11.-22.8.
Syyskuussa 2013 Ylen uutisissa kerrottiin, että Turun yliopiston arkeologian oppiaine oli löytänyt
Suomen vanhimman kirkon jäännökset Kaarinan Ravattulan Ristimäeltä. 1100-luvun loppupuolelle ajoitettu kirkkorakennus oli Suomessa suorastaan ainutlaatuinen, sillä se edustaa aikaa ennen seurakunnallista järjestäytymistä ja vastaavia rakennuksia oli etsitty tuloksetta jo useiden vuosikymmenten ajan.
Syksyllä paikka sai suurta huomiota niin mediassa kuin myös yliopiston sisäisessä viestinnässä. Sitäkin jännittävämmältä tuntui ajatella, että kaivauksia mitä ilmeisimmin jatkettaisiin myös seuraavana kesänä ja saattaisin itsekin päästä osallistumaan niille. Myönnän rehellisesti, että en ennen kirkon löytymistä ollut kunnolla edes käynyt Kaarinassa saati sitten Ravattulan Ristimäellä, ja veikin oman aikansa ennen kuin kunnolla hahmotin, missä tämä suuri löytö tarkalleen ottaen sijaitsee. Laaja uutisointi ja aiheen käsittely arkeologian luennoilla tekivät aiheen kuitenkin varsin tutuksi ja eritoten paikan päältä otettujen kuvien myötä kävi selväksi, että kyse ei ollut ihan pienestä löydöstä.
Kevään kenttätyökurssilla aihe sitten tulikin konkreettisemmaksi eivätkä kaivauksetkaan tuntuneet enää niin kaukaisilta. Alun innostuksen rinnalle nousi uusia tunteita kuten huoli ja vastuullisuus, sillä kenttätyökurssilla kerrottiin itse kaivauksista tarkemmin ja esiteltiin samalla monenmoisia laitteita, kuvia ja kaavioita, joista osasta en ollut aikaisemmin edes kuullut. Varsin hätääntyneenä aloin jo ottaa selvää laserkeilaimen käytöstä ja erilaisista maalajeista ja mietin itsekseni, mitä kaikkea meiltä edellytettäisiin ennen kaivausten alkua. Kaikki kuitenkin selviytyivät kenttätyökurssista kunnialla läpi ja moni käytännön asia tuli kevään aikana hyvin selväksi. Mitä enemmän aiheesta oikeastaan puhuttiin, sitä varmemmaksi ainakin oma oloni tuli, sillä tuntui suorastaan ihmeelliseltä, että koneiden ja kaavioiden jälkeen saatettiin puhua jostakin niinkin
arkisista asioista kuin kaivauksilla syömisestä ja paikan päälle kulkemisesta!
Kirjoitan tätä helteisenä heinäkuun iltapäivänä ja tällä hetkellä kaivauksiin on aikaa muutama viikko. Enää en niinkään jännitä kurssin teoriapuolta, sillä esiin on noussut paljon uusia mielikuvia ja kysymyksiä ja osaan olla aidosti innoissani tulevasta kurssista. Uskoisin, että pitkän loman jälkeen taatusti kaikilla muillakin sormet syyhyävät jo päästä kaivamaan ja jokainen miettii, mitä mahdamme löytää. Toivoisin tietysti, että Ravattulasta tavattaisiin paljon esineitä, jotka antaisivat uutta tietoa tutkimastamme aikakaudesta tai jollakin lailla muuttaisivat vallitsevia käsityksiä. En sentään usko kenenkään pitävän todennäköisenä, että elokuvien tapaan löytäisimme kuninkaallisia hautoja tai kultaa täynnä olevia arkkuja, sillä arkeologian näkökulmasta yksittäinen kivi tai naulakin voi osoittautua todelliseksi aarteeksi. Sitä paitsi kun asiaa nyt ryhdyin tarkemmin miettimään, tulin siihen tulokseen, että tuskin itse ainakaan suoranaisesti pettyisin, vaikka emme löytäisikään mitään maailmaa mullistavaa. Huolimatta siitä, että osa on jo ehtinyt osallistua arkeologisille kaivauksille, monille kyseessä on vasta ensimmäinen kerta, jonka aikana mielestäni on hyvä päästä rauhassa tutustumaan kenttätöiden sisältöön. Alkujännityksen jälkeen ajattelin, että tuskinpa kenenkään oletetaankaan toimivan kuin ammattilainen, sillä oppimassahan kaikki ovat ja myöhemmin kokemuksesta tulee taatusti olemaan vielä paljon hyötyä. Enemmän huolta tuntuvat aiheuttaneen jälleen kerran erilaiset käytännöt murheet kuten säähän, hyttysiin ja puutiaisiin varautuminen, mutta itse ainakin viihdyn luonnossa ja olen toistaiseksi ollut erittäin optimistinen. Luulen sitä paitsi, että hyvä yhteishenki ja positiivinen asenne tuottavat paljon parempia tuloksia kuin jännittäminen ja kovat suorituspaineet.
Ravattula on mielestäni erittäin kiehtova kaivauskohde monestakin syystä. Ensinnäkin paikan sijainti vaikuttanee ratkaisevasti tutkimuksiin, sillä vaikka en paikallisia olekaan, Aurajoen ja Hämeen härkätien läheisyys sekä mahdolliset yhteydet Turkuun kiinnittävät väkisinkin huomioni. Kyseessä on myös moniperiodinen kohde, sillä kaivausalueelta tiedetään itse kirkon jäännösten lisäksi muun muassa kivikautinen asuinpaikka, mahdollinen hautaröykkiö sekä paljon rautakautisia esinelöytöjä. Itseäni kiehtoo eritoten vanhempien rakenteiden suhde "uuteen" kirkkorakennukseen; onko paikalla ollut esihistoriallisella ajalla jotain kultillista merkitystä, ketkä kaikki sitä käyttivät ja miten suhtauduttiin kirkkoon, joka todennäköisesti edusti uutta uskontoa? Toivoisinkin, että tarkan tieteellisen kuvauksen rinnalla kaivauksilla avautuisi mahdollisuuksia tehdä tulkintoja esimerkiksi uskontoarkeologiasta ja ajan käytännön elämästä, sillä vaikka näihin kysymyksiin ei juuri voidakaan saada varmuutta, niillä lienee ollut sen verran suuri rooli tuon ajan ihmisten elämässä, että niitä olisi syytä tutkia myös nykypäivänä.
Koska kyseessä on opetuskaivaus, pitkään käytössä ollut kohde tuntui sikälikin erinomaiselta, että näin pitkältä aikaväliltä luulisi jokaiselle löytyvän jotain kiinnostavaa. Samalla tavoin uskoisin olevan ainoastaan positiivinen asia, että kaikki saavat osallistua kaivausten eri osa- alueisiin, sillä näin jokainen saa sekä monipuolista kokemusta kaivauksilta että taatusti myös hieman vaihtelua päivän ohjelmaan. Kahden viikon aikana kukin pystyy kartuttamaan omaa osaamistaan ja samalla myös erikoistumaan niihin tehtäviin, joissa huomaa pärjäävänsä; joku voi olla kiinnostunut esineistä, toinen saattaa olla hyvä piirtämään ja kolmas kenties on kiinnostunut erilaisten laitteiden käytöstä.
Oman kurssini päätyttyä kaivaukset kuitenkin jatkuvat yhä ja todennäköisesti paikka kiehtoo tutkijoita myös lähivuosina. Mieleen nousee kysymys, minkälainen vaikutus löydöllä tulee olemaan tulevaisuudessa Suomen historian ja kulttuurin osalta ja mitä kaikkea mahdollisuuksia sillä saattaisi olla. Kuten varmasti moni arkeologi on miettinyt, muinaisjäännösten pahin uhka eivät aina suinkaan ole luonnonilmiöt ja uudet rakennushankkeet vaan tietämyksen ja kiinnostuksen puute. Siksi olisikin toivottavaa, että kurssin jälkeenkin aihe pysyisi ajankohtaisena ja sille riittäisi julkista kiinnostusta myös lähivuosina.
Ravattulan tapauksessa tilanne näyttäisi kuitenkin melko valoisalta. Aihe tuntuu saaneen huomiota niin televisiossa, Internetissä kuin lehdistössäkin, tietoa löytyy useammallakin kielellä ja myös yleisökaivausten luulisi herättävän mielenkiintoa kohteeseen. Kaiken kaikkiaan uskon elokuun kaivausten tarjoavan sekä innostavan ja työntäyteisen kurssin että myös tilaisuuden tutustua paremmin Suomen uuteen merkittävään kulttuurikohteeseen.
Anna Saarikko, arkeologian sivuaineopiskelija
Ensi maanantaina alkavien Ristimäen kaivausten kunniaksi tiimimme kävi tekemässä muutamia alkuvalmisteluja. Muun muassa koeojaa, jolla etsitään kirkkomaata ympäröinyttä aitaa, merkittiin paaluilla, sekä pintavaaittiin takymetrillä.
Kirkonpaikka kaivetaan tänä vuonna laajemmin, minkä takia puita jouduttiin kaatamaan ympäriltä (suuret kiitokset maanomistajalle ja hänen moottorisahalleen, joilta työ kävi hyvinkin jouhevasti). Alue tosin muistuttaa toistaiseksi enemmän metsäsavottaa kuin arkeologisia tutkimuskaivauksia, mutta asia korjautunee ensi viikon aikana.
Kivijalka elokuussa 2013.
Kirkonpaikka tänään päivällä.
Maanantai lähtee käyntiin esittelytilaisuudella Turun yliopiston Jusleniassa klo 10.15, jossa kaivausjohtaja Juha Ruohonen esittelee aiempien vuosien tuloksia ja tämän vuoden tavoitteita.
Muistakaa myös, että kaivausten ajan blogi on aktiivinen joka arkipäivä, eli pääsette tutustumaan uusimpiin juoruihin ja löytöihin heti tuoreeltaan.
Elokuu tekee tuloaan ja niin myös vuoden päivät odotetut Ristimäen kaivaukset. Viime vuonna ennen omia opetuskaivauksia ei ollut tietoakaan, kuinka merkittävä paikka Ristimäki tulisi olemaan. Arkeologian opinnot olivat vasta aluillaan, eikä oikein tiennyt mitä odottaa. Kaivaisimme ristiretkiaikaista kalmistoa. Jos joku puhui kirkosta, luulin sen olleen lähinnä vitsi. Ei sillä tuossa vaiheessa ollut oikeastaan edes väliä mitä kaivettiin, sitä halusi vain päästä kaivamaan ensimmäistä kertaa elämässään.
Viime vuoden ensimmäisiä löytöjä olivat pienen pienet hippuset palanutta savea. Päivien edetessä sitä tuli pussikaupalla. Kaivausten aikana löytyi myös keramiikan paloja, rautanauloja ja sulanutta pronssia ja vaikka sun mitä. Innostus kaikenlaisista löydöistä tarttui jokaiseen paikallaolijaan ja alati kuului innokkaita hihkaisuja uusista löydöistä. Kiinnostavimpia löytöjä olivat mielestäni kuitenkin pienet hopearahat. Ensimmäisen rahan löytyessä saksalaisen kaivausvahvistuksemme toimesta kaikki keskeyttivät kaivamisen ja kerääntyivät katsomaan. Tämän jälkeen voin vaikka vannoa, että jokaisen kaivaustahti hidastui entisestään. Tämä löytö varmisti myös sen, että kyseessä oli todellakin kirkko. Kolikoiden päälle oli muodostunut harmaa, hieman kolikkoa suurempi kerros maata, jonka alta ne varovasti sutiessa putkahtivat esiin. Jos kaivoi liian vauhdilla, kolikot olisivat päätyneet murusina seulakasaan. Parasta kaivauksilla oli se, ettei ollut kahta samanlaista päivää.
Kaivauksilla on otettu maanäytteitä jokaisen kaivausruudun alueelta. Kuvassa blogitekstin kirjoittaja ottamassa näytettä kirkon kivijalan sisältä elokuussa 2013.
Tänä vuonna Ristimäen kaivaukset ovat huomattavasti viime vuotisia laajemmat ja ne tulevat saamaan paljon enemmän huomiota osakseen. Saa nähdä millainen hullunmylly siitä tulee. Kaivaukset kestävät kaksi kuukautta, joten löytöjäkin on tiedossa roppakaupalla enemmän viimevuotiseen verrattuna. On hankala kuvailla mitä odotan eniten, ylipäänsä koko kaivauksia, mutta myös paljon uusia, kiehtovia löytöjä ja tietenkin lisää informaatiota kohteesta. Hieman kauhunsekaisin tuntein odotan takymetrin ja muiden vempaimien käytön opettelua. Mielelläni viettäisin päivät lastan varressa, mutta täytyyhän sitä uuttakin oppia. Monipuolisemmat tehtävät vain piristävät päivää ja saa välillä liikutella kaivaessa jäykistyneitä polvia. Mittauksissa käytettävän takymetrin käyttöä harjoiteltiin jo viime vuonna, mutta kun sitä tuskin malttoi päätä mullasta nostaa, niin eihän se jäänyt mieleen. Odotan myös sitä riemun tunnetta, kun voi herätä aamulla, eikä tarvitse lähteä luentosalin hämärään istumaan, vaan saa pyöräillä peltojen keskellä Ristimäelle. Kuten sanotaan, sitä jaksaa paremmin kun on mitä odottaa.
Sinikka Kärkkäinen, tuleva kenttätyöharjoittelija
PS. Tekstin toimittaja huomasi vastikään kirkonpaikan vieraskirjaan jo 19.4. raapustetun salaperäisen tekstin varustettuna nimimerkillä SK (ks. kuva ylh.). Lieneekö nimimerkillä jotain yhteistä tämän blogikirjoituksen kanssa?
Kirkkorakennuksen löytyminen Ristimäeltä on jo pitkä ja monitahoinen tarina itsessään. Ennen kaivauksiin ryhtymistä ei Ristimäellä ollut havaittavissa minkäänlaisia maanpäällisiä rakennuksiin tai muihin kivirakenteisiin liittyviä merkkejä. Mäkialue on pinnanmuodoltaan varsin tasainen, josta syystä rakenteita ei varsinaisesti osattu odottaakaan. Paikalla ryhdyttiinkin vuonna 2010 tutkimaan ristiretkiaikaan eli noin vuosiin 1050-1200 jKr. ajoittuvaa ruumiskalmistoa, jollaisiin vain poikkeustapauksissa on liitetty havaintoja rakenteista, mutta ei vielä kuitenkaan koskaan kirkkorakennuksesta.
Ensimmäiset, joskin vielä hyvin epämääräiset, merkit Ristimäen rakennuksenjäänteestä saatiin jo tutkimushankkeen alkaessa vuonna 2010. Tuolloin kaivauksissa pyrittiin selvittämään paikalla sijaitsevan ruumiskalmiston ikää ja laajuutta tekemällä mäelle pitkänomainen koeoja sekä kaivamalla monia pieniä koekuoppia. Paikalta löydettiinkin jälkiä useista ruumishaudoista sekä merkkejä myös kivikauden loppupuolelle ajoittuvasta asuinpaikasta. Yhdestä mäen keskikohdan eteläpuolelle sijoitetusta neliömetrin kokoisesta koekuopasta saatiin pintamaan poiston jälkeen kuitenkin näkyviin melko tiheä kiveys, joka muutoin vähäkivisellä mäkialueella vaikutti selvästi ihmistekoiselta. Kiveystä esiteltiin tuoreeltaan eräälle paikalla vierailleelle kollegalle, joka piti ilmiötä ainoastaan kuoppana, johon olisi viime vuosisadan kuluessa tuotu läheisiltä pelloilta kiviä täytteeksi. Tämä tulkinta jätettiin - tutkimushankkeen onneksi - kokonaan huomioimatta.
Yhden neliömetrin kokoisesta koekuopasta löytyi vuonna 2010 ihmistekoiselta vaikuttanutta kiveystä. Seuraavina vuosina tämän kiveyksen ympäristöä tutkittiin laajemmin ja laajemmin.
Kivien ohella kuopasta saatiin esiin rautanaulan katkelma sekä palaneen saven kappaleita. Rakennelman ikää tai luonnetta ei näiden löytöjen perusteella kuitenkaan saatu tarkemmin selvitettyä. Esimerkiksi rautanaulat ovat säilyneet ulkomuodoltaan varsin samankaltaisina, oli puhe sitten 1100-luvun, 1600-luvun tai 1800-luvun takonauloista.
Tutkimukset mäellä jatkuivat parin viikon ajan myös seuraavana vuotena 2011. Muiden tutkimusalueiden kaivamisen ohella edellä mainitun koekuopan ympärille avattiin muutaman neliömetrin kokoinen laajennus. Esiin tuli selkeä kivirakenne, kivijalan lounaisnurkka. Tämän perusteella voitiin nyt olla varmoja siitä, että kyseessä todella oli osa rakennuksen perustusta. Alueelle palattiin jälleen vuoden kuluttua seuraavana kenttäkautena 2012. Muiden tutkimusalueiden ohella esiin otettiin kivijalan luoteisnurkka. Edellisvuoden havainnot yhdistäen voitiin todeta, että yksin rakennuksen läntinen päätyseinä oli lähes kuusi metriä pitkä.
Rakennuksen ikää tai käyttötarkoitusta selvittäviä löytöjä ei tutkitulta alueelta kivijalan länsiosasta vuosien 2010–2012 aikana lainkaan tehty. Paikalta löytyneet ja rakennukseen liitetyt esineet olivat vaikeasti ajoitettavia, pitkään käytössä olleita arkisia esinetyyppejä, lähinnä juuri rautanauloja. Muutamaa sulanutta metallinpalaa ehdittiin alkuun epäillä lyijyksi, jolloin kyse olisi saattanut olla pieniä lasiruutuja yhdistäneistä lyijypuitteista eli lasi-ikkunoiden osista. Tarkemmissa analyyseissä metallinpalat osoittautuivat kuitenkin pronssin valujätteeksi. Aivan kivijalan tuntumasta, yksi sen ulkopuolelta ja toinen sisäpuolelta, löydettiin vielä kaksi keskenään identtistä koristeellista vyön helaa. Toisen helan takana olevassa niitissä oli pronssihomeen ansiosta säilynyt vielä palanen vyön nahkaa. Nämä löydöt tulkittiin olevan peräisin rakennuksen läheisyydessä sijainneesta tuhoutuneesta ruumishautauksesta.
Rakennuksen länsipääty vuoden 2012 kaivausten lopussa. Ladon pääty vai kirkon kivijalan osa, kas siinä pulma. Nuoli osoittaa pohjoiseen.
Rakennuksen kivijalan esiin kaivamiseen ei erityisesti vuosien 2010–2012 aikana keskitytty, vaan sen luonnetta selvitettiin vähä vähältä muun tutkimustyön ohessa. Vuosittainen kenttätutkimusajan ollessa vain kaksi viikkoa, tehtiin tätä kaikkea vähäisten resurssien suomien mahdollisuuksien mukaan. Koska rakennuksen perustuksesta ei ollut saatu esille mitään sen ajoitusta selvittävää materiaalia esille, pidettiin sitä alkuun jäännöksenä 1700-luvun tai tätä nuoremmasta talous- tai ulkorakennuksesta. Ensimmäisen tulkinnan perusteella nuorempi rakennus olisi perustettu vanhemman ristiretkiaikaisen kalmiston päälle, jolloin osa kalmiston haudoista oli tuhoutunut. Alueen rautakautiseksi tulkitut irtolöydöt olisivat tämän ajatusmallin mukaan siis selvästi vanhemmalta ajanjaksolta kuin itse rakennus. Esitetty tulkinta ei kuitenkaan ollut aukoton. Kivijalasta tai sen ympäristöstä ei oltu saatu päivänvaloon esimerkiksi mitään 1700- tai 1800-luvulle ajoittuvaa tai tätä nuorempaa esineistöä. Leikillisesti kivijalasta ryhdyttiinkin puhumaan kirkkona, sijaitsihan se kalmiston ympäristössä.
Kevättalvella 2013 arvio mäellä sijainneen rakennuksen iästä ja käyttötarkoituksesta muuttui, kun edellisten vuosien kaivaushavaintoja käytiin järjestelmällisesti läpi uutta tutkimusraporttia laadittaessa. Olisiko kyse todella ollut kirkollisesta rakennuksesta? Epäilys perustui varsinaisesti neljään laajempaan seikkaan:
1. Rakennuksessa ei ollut lainkaan tulisijaa. Kivijalan sisäpuolella ei ollut maan pinnalle näkyviä rakenteita tai maakumpuja. Matala maakumpu viittaisi rakennuksessa olleeseen tulisijan tai kiukaan jäännökseen, jollainen kookkaissa asuin- ja talousrakennuksissa lähes poikkeuksetta on ollut. Mäeltä ei myöskään ollut löydetty lainkaan tulisijasta kertovaa tiilimurskaa tai tulenpidossa rapautuneita kiviä.
2. Rakennus oli ollut huomattavan kookas. Esiin kaivettu kivijalan länsiseinä vaikutti mäen pinnanmuotojen perusteella olevan rakennuksen lyhyt sivu. Koska tämän seinän pituus oli kuusi metriä, olisi pitkä sivu ollut ehkä noin kymmenmetrinen.
3. Rakennuksen ikä. 1700-luvulta nykypäivään ulottuvissa historiallisissa kartoissa ei Ristimäen kohdalla esiinny mitään rakennusta – tai muissa asiakirjoissa viittaustakaan rakennuksesta. Kiviperustuksen olisi siis oltava alueen karttoja vanhempi. Kivijalkoja ei rautakauden ja keskiajan maataloissa kuitenkaan yleisesti käytetty, sillä hirsirakennukset perustettiin yleisesti suoraan maan päälle. Poikkeuksen tähän saattaisi tehdä jokin luonteeltaan selvästi arvokkaampi tai muutoin tärkeämpi rakennus. Kovin nuori ei rakennus myöskään voinut olla, sillä varmat uudelle ajalle ajoittuvat esinelöydöt puuttuivat kivijalasta täysin.
4. Rakennuksen pitkä sivu noudatti täsmälleen mäeltä esiin tulleiden hautojen ilmansuuntaa. Tämä viittaisi kivijalan ja hautausten samanaikaisuuteen. Varsinais-Suomessa lounais-koillissuunta on perinteisesti varhaiskristillisten hautausten ilmansuunta.
Mikä voisi olla ristiretkiaikaisen ruumiskalmiston keskellä sijaitseva ja ennen 1700-lukua pystytetty rakennus, joka on huomattavan isokokoinen ja jossa ei ole lämmittämiseen tarvittavaa tulisijaa? Mainittujen aihetodisteiden valossa rakennuksen kirkollinen funktio vaikutti mahdolliselta – ja jopa todennäköiseltä – vastaukselta. Vaikka epäilys kirkkorakennuksesta esitettiin virallisesti jo talvella 2013, tarvittiin väitteen todistamiseksi vielä arkeologisia lisätutkimuksia itse paikalla. Erinäisistä apurahahakemuksista huolimatta lisäresursseja ei tutkimuksiin kuitenkaan saatu, joten tutkimuksia Ristimäellä ryhdyttiin elokuussa 2013 tekemään jälleen kerran vain muutaman tuhannen euron budjetilla.
Kaivausaikaa saatiin sentään lisättyä kolmanneksella kokonaiseen kolmeen viikkoon. Kyseisenä aikana olisi tarkoitus keskittyä kokonaisuudessaan ainoastaan kivijalan ympäristöön ja avata sieltä riittävä määrä tutkimusaluetta kivijalan luonteen ja iän selvittämiseksi. Vaikka jäännökset lopulta osoittautuisivatkin vaikkapa 1700-luvun loppuun ajoittuvaksi talousrakennukseksi, saataisiin tällekin tutkimusten kautta lopulta kuitenkin varmuus. Sitä paitsi 1700-luvulla autioituneita rakennuksia on Suomessa arkeologisesti tutkittu äärimmäisen vähän.
Elokuussa 2013 ennen kaivausten alkua mitattiin noin 60 neliömetrin tutkimusalue aikaisempina vuosina esiin kaivetun rakennuksen päädyn jatkoksi. Tuolloin oletettiin, että esiin tulevan rakennuksen pohjakaava olisi muodoltaan suorakaide. Jo kaivausten kolmantena päivänä oli pintamaata saatu tulevalta tutkimusalueelta poistettua sen verran, että kivijalan muoto ja koko oli selvillä. Yllätys olikin suuri, sillä kyse ei ollut suorakaiteen muotoisesta kivijalasta, vaan esiin oli saatu kaksiosaisen rakennuksen perustus, jossa itäosan huonetila on läntistä huonetta selvästi pienempi. Esiin tulleen kivijalan muodon, itäpäädyssä olevan matalan latomuksen ja kaivausten edetessä löytyneiden esineiden perusteella voitiin pian olla varmoja siitä, että kyse oli Suomen oloissa ainutlaatuisen vanhasta kirkollisesta rakennuksesta.
Juha Ruohonen, kaivausjohtaja
Kasvijäänne- tai makrofossiilitutkija on erikoistunut mikroskooppisten kasvinosien – tai miksei kokonaistenkin kasvien tutkimukseen. Kasvijäänteet ovat peräisin arkeologisista kohteista, kuten kivikauden liesistä, rautakauden asuinpaikoista, keskiaikaisista kirkoista tai vaikkapa merenpohjalla makaavista 1700-luvun laivahylyistä. Tutkimuskohteena ovat fossiiliset kasvijäänteet, eli makrofossiilit, jotka ovat säilyneet maaperässä satojen ja jopa tuhansien vuosien ajan, joko hiiltyneinä tai hiiltymättöminä. Makrofossiilit ovat esimerkiksi kasvien siemeniä, hedelmiä, lehtiä, neulasia, juurimukuloita ja jyviä. Tärkeimpiä makrofossiililöytöjä ovat erilaisten hyötykasvien kuten ravinto-, lääke- ja rehukasvien jäänteet. Ne ovat konkreettisia todisteita, jotka kertovat viljelyn historiasta, talouden rakenteesta, ravinnon tuotannosta ja sen hankinnasta sekä ruokavaliosta. Ihmisen toimintaa menneisyydessä voidaan siis tarkastella kasvijäänteiden kautta. Kasvijäänteet tarjoavat näin ollen oivallisen aineiston, jonka avulla voidaan tarkastella ihmisen toimintaa menneisyydessä.
Suurin osa Suomen makrofossiilisesta aineistosta on säilynyt hiiltyneenä. Hiiltyminen on voinut tapahtua monella eri tavoin, esimerkiksi liedessä ruuan käsittelyn ja valmistuksen yhteydessä, viljan kuivatuksen ja varastoinnin aikana tai tulipalossa. Kasvijäänteiden ajoitus tapahtuu yleensä arkeologisen aineiston perusteella ja arkeologiselle kerrokselle puolestaan saadaan ajoitus esimerkiksi tietyn aikakauden saviastioiden perusteella. Kasvijäänteet voivat kuitenkin myös toimia arkeologisen kontekstin ajoittajina: jyviä voidaan ajoittaa 14c –radiohiilimenetelmällä.
Mitä kasvijäännetutkimus kertoo Ravattulan Ristimäestä? Ristimäen varhaiskeskiaikaisen kirkon arkeologisten kaivausten aikana elokuussa 2013 otettiin runsaasti maanäytteitä makrofossiilisia kasvijäännetutkimuksia varten. Näytteitä otettiin koko tutkimusalueelta kirkkorakennuksen sisältä ja ulkopuolelta yli sata litran minigrip-pussillista, josta toistaiseksi on tutkittu otoksena hieman yli kymmenisen prosenttia, noin 19 litraa. Makrofossiilianalyysin tavoitteena oli toimia arkeologisen tutkimuksen apuna rakenteiden ja maakerrosten tulkinnassa sekä tarvittaessa tarjota materiaalia 14c-ajoitukseen.
Osa otoksen näytteistä oli täysin löydöttömiä, mutta osassa oli runsaastikin kasvijäänteitä. Merkittävimmät löydöt ovat vanhojen suomalaisten viljakasvien jyvät. 14c-ajoitusten teettäminen jyvien kohdalla on tärkeää, jotta saadaan tietoa siitä, kuuluvatko jyvät kirkollisen toiminnan aikaan vai paikalla varhaisemmin olleeseen asutukseen ja ihmistoimintaan. Löytyneet jyvät ovat kirkon sisäpuolelta, joten on hyvin mielenkiintoista selvittää, liittyvätkö jyvät kirkkoon. Kirkon ulko- ja sisäpuolelta löytyi puolestaan katajan siemeniä sekä yksi marja. Kaikki edellä mainitut kasvijäänteet ovat hiiltyneitä. Näytteissä oli myös puuhiiltä, joka on peräisin havupuista. Näyttää siltä, että puuhiili on peräisin käsitellystä puusta. Kasvijäännetutkimusten perusteella voidaan sanoa, että Ristimäki on ollut kasvillisuudesta ja puustosta melko avoin, sillä jyvien ja katajan jäänteiden lisäksi muita kasvien siemeniä tai havupuiden neulasia ei löytynyt. Ristimäki on ollut myös varsin koskemattomassa tilassa eli maata ei ole kaiveltu tai muokattu ennen kuin arkeologit saapuivat paikalle.
Kuva ylh. Ravattulan kirkon kivijalan sisältä löytynyt ohran (Hordeum vulgare) hiiltynyt jyvä. Onko kirkkoon tuotu jyviä, vai kuuluuko ohra rakennusta varhaisempaan maankäyttöön? Radiohiiliajoituksella voitaisiin saada tähän mielenkiintoiseen kysymykseen lisävalaistusta.
Kasvijäännetutkimus tukee myös muuta arkeologista tulkintaa, sillä haudoiksi arvelluista kuopista otetuista maanäytteistä on löytynyt pieniä palamattoman luun fragmentteja sekä mahdollisesti muuta orgaanista ainesta, jonka analysointi on vielä kesken. Kasvijäännetutkimuksen menetelmin saatiin tuloksia, jotka tukevat arkeologisia tulkintoja ja antavat lisää tietoa esimerkiksi ympäristön tilasta ja ihmistoiminnasta Suomen vanhimman kirkon paikalta Ravattulan Ristimäeltä.
Mia Lempiäinen-Avci, FM, arkeologi, biologian tohtorikoulutettava
Toisin kuin helposti saattaisi kuvitella, arkeologia ei ole jäänyt tekniikan kehityksen ulkopuolelle. Perustyö tehdään kylläkin edelleen käsivoimin, kaivauslastalla ja sangoilla, mutta kaivausten dokumentointi on siirtynyt muiden mukana digiaikaan. Viime vuosina etenkin 3d-mallien luominen on ottanut suuria harppauksia alalla.
Kohteita voidaan dokumentoida kolmiulotteisesti kaksin eri menetelmin. Molemmilla on etunsa. Oleellista molemmissa menetelmissä on pistepilvi. Pistepilvi tarkoittaa joukkoa pisteitä, joilla kullakin pisteellä on x-, y-, ja z-arvo. Pistemäärä vaihtelee sadantuhannen ja kymmenien miljoonien pisteiden välillä. Mitä enemmän pisteitä, sitä tarkempaa. Aivan kuten vertailtaessa vanhaa kuvaputkitelevisiota ja HD-televisiota keskenään.
Laserkeilain toimii skaalan yläpäässä. Menemättä sen suurempiin teknisiin yksityiskohtiin, kyseessä on laite, joka mittaa ympäristöä ampumalla lasersädettä ja laskemalla säteen paluuajasta ja suunnasta johon säde on ammuttu, pisteen paikkatiedon. Parhaimmillaan kahden pisteen välinen etäisyys on vain puoli milliä. Tarkkuudella on hintansa. Dokumentointi laserkeilaimella vie kentällä helposti koko päivän puhumattakaan moninkertaisesta ajasta, joka täytyy käyttää jälkikäsittelyyn. Tieto on tarkkaa, vaikkakaan ei visuaalisesti niin houkuttelevaa, mutta onko se arkeologien käyttöön jo liiankin tarkkaa?
Ristimäen kirkon lounaispääty vuoden 2012 kaivauksilla laserkeilaimella skannattuna.
Toinen menetelmä perustuu konenäköön. Tietokoneohjelma laskee lukuisista tavallisista valokuvista yhtenevät pisteitä ja muodostaa tästä pistepilven. Etuna on nopeus (kuvien ottamiseen menee vain muutamia minuutteja, puhumattakaan siitä, että järjestelmäkamera on helpompi viedä maastoon kuin useita kiloja tarvikkeita, joita tarvitaan laserkeilaukseen) sekä ohjelman automaattisuus ja työvaiheiden yhdistäminen (mikä laserkeilainaineistolla vaatii useita eri ohjelmia). Tarkkuus onkin menetelmän suurin ongelma. Viimeaikaiset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, ettei mittausvirhe olisikaan niin suuri kuin mitä alun perin sen on ajateltu olevan. Jos virhe jää systemaattisesti alle sentin, voidaan puhua arkeologiaan soveltuvasta menetelmästä. Harvoin kivijalan pituuden tietäminen millin tarkkuudella tuo tiedolle lisäarvoa.
Ristimäen kirkon alttarin kivetty perustus.
Mutta 3d-mallien hyödyt? Sen sijaan, että arkeologin täytyisi pähkäillä mistä suunnasta mikäkin valokuva on otettu, hän näkee heti esimerkiksi Ristimäen kirkon alttarin perustuksen juuri sellaisena kuin mitä sen on ollut kaivausten aikanakin ja voi tehdä tarvittavia mittauksia vielä kaivausten jälkeenkin. Kolmiulotteisista malleista on myös helppo siirtyä kolmiulotteisiin rekonstruointeihin.
Joonas Kinnunen, projektitutkija
P.s 3d-mallien tekemistä voi kokeilla ilmaisella 123D-ohjelmalla. Tavallinen pokkarikamera riittää, mutta 1.) muista ottaa tarpeeksi kuvia, 2.) kaikin puolin (esimerkiksi koriste-esineestä) ja 3.) siten, että sama puoli tulee kuvattua useampaan kertaan eri suunnista.
Mikä ihmeen Ravattula? Ellei tunne Suomen Turkua ja sen lähiympäristöä, ei kylännimi Ravattula todennäköisesti kerro ilman paikannimihaulla esiin otettua karttaa juuri yhtään mitään. Sen sijaan Turun ja sen ympäristökuntien asukkaille Ravattula on tuttu liikekeskuksestaan, jossa nykyisin sijaitsee mm. Citymarket. Tämä Ravattulan ”sittari” tai aikaisemman kaupan mukaan Ravattulan Anttila (harvempi sen sijaan enää muistaa samalla paikalla sijainnutta Heps-tavarataloa, joka saattoi olla jopa Suomen ensimmäinen automarket – tai ainakin yksi ensimmäisistä) ei itse asiassa edes sijaitse Ravattulassa, vaan Kauselan kylän alueella nykyisessä Auranlaaksossa. Kirkonpaikka on itse asiassa kokonaan toisella puolella Aurajokea, missä myös Ravattulan kylä sijaitsee. Liikekeskuksen harhaanjohtavan nimen perusteella Ravattulan Ristimäen kirkonpaikkaa on – kuuleman mukaan - etsitty virheellisesti milloin kauppakeskuksen takaiselta mäeltä, milloin taas läheisen Kuralan kylän Ristimäeltä.
Ravattulan kylä sijaitsee Kaarinan kaupungin alueella, aivan Turun naapurissa. Maaseutumainen kylä on Aurajoen varrella, sen pohjoispuolella, jokea noin 7,5 kilometriä sen suusta ja neljä kilometriä Turun tuomiokirkosta ylävirtaan seuraten. Maantieteellisesti Ravattula kylänä muodostaa varsin selväpiirteisen alueen rajoittuen etelässä Aurajokeen, idässä Keetterinmäkeen sekä pohjoisessa Turun Topinojaan ja Halisten mäkimaastoon. Nykypäivänä Ravattula muodostaa tiiviin kaupunkiasutuksen ja laajojen teollisuusalueiden sekä vilkkaiden liikenneväylien puristuksissa harvinaisen hyvin säilyneen maalaismaisen alueen viljeltyine peltoineen ja asuttuine kylämäkineen. Yhdessä Aurajoen vastakkaisella puolella sijaitsevan Turun (aik. Kaarinan) Kuralan kylämäen ja peltoaukean kanssa se muodostaa Aurajokilaakson kansallismaisemassa ainutlaatuisen kokonaisuuden Suomen historiaan keskeisesti kuuluvien valtaväylien, Hämeen Härkätien ja Aurajoen, tuntumassa.
Varhaisin tieto Ravattulan kylästä on vuodelta 1378. Tuolloin asiakirjoissa mainitaan talonpoika Johan aff Rawatala eli Ravattulan Juho. Ensimmäinen säilynyt kirjallinen maininta ei luonnollisestikaan vastaa kylän todellista ikää, vaan kylän asutus on paljon tätä vanhempaa. Ruokalisäveron maksutavan perusteella Ravattula on keskiajalla kuulunut niin sanotun suomalaisen oikeuden piiriin, jolloin kirkolle maksettiin vero viljana erotuksena nuoremmista ruotsalaisen oikeuden kylistä, joiden ruokalisä suoritettiin puolestaan voina. Suomalaisen oikeuden kyliä on perinteisesti pidetty viimeistään 1200-luvun lopussa perustettuina. Ravattulan vanhasta ja vakiintuneesta asutuksesta kertoo myös se, että uuden ajan alussa Ravattula on ollut talomäärältään Kaarinan pitäjän suurin kylä. Ensimmäisessä maakirjassa vuodelta 1540 kylään oli merkitty kaikkiaan kuusi verotaloa. 1600-luvun alussa taloja oli jo kahdeksan, mutta niiden lukumäärä väheni yhdistämisten myötä lopulta seitsemään.
Ravattulan talot ovat uudella ajalla sijainneet kylän keskellä Aurajokeen laskevan peltoalueen ympäröimällä mäellä. Vuonna 1702 laaditussa Kausalan kylän geometrisessä kartassa voidaan Aurajoen vastakkaisella puolella erottaa Ravattulan tiivis, kuudesta talosta koostunut ryhmäkylä paikoillaan myöhemmän kylämäen paikalla. Talot ovat saattaneet sijaita samalla paikalla jo keskiajan lopulla, vaikkakaan dokumentteja tai tutkimustietoa asiasta ei ole. Varhaisemman keskiajan tai rautakautisten talojen paikkaa on kuitenkin todennäköisesti haettava myöhemmän kylämäen ulkopuolelta.
Varhaisin kylän aluetta yksityiskohtaisesti esittävä kartta on laadittu heti 1700-luvun puolivälin jälkeen (kuva alh.). Kylän pellot ja niityt kartoitettiin tarkasti isojaon toimitusten yhteydessä 1760-luvuilla. Tuolloin kaikki seitsemän taloa ja sotilastorppa olivat ryhmittyneet kylän keskellä olevalle kylämäelle seuranaan pihapiirien ulkopuolella sijaitsevat talousrakennukset sekä useampi tuulimylly. Mäkeä ympäröivät pellot olivat useassa lohkossa mäen etelä-, itä- ja länsipuolella. Niittymaa sijoittui toisaalta joen rantaan, toisaalta peltoalueiden reunoille ja pienille hiekkapitoisille kumpareille. Metsät olivat kauimpana kylästä. Tie kulki kylästä peltojen poikki suoraan rantaan, josta Aurajoen ylityksen jälkeen päästiin Härkätielle. Vanhimpien karttojen kautta saadaankin tarkka kuva 1700-luvun maankäytöstä. Tämän perusteella voidaan tehdä takautuvia päätelmiä myös kylän vanhemmasta historiasta, etenkin 1600-luvusta, mutta kaukaisempia useamman vuosisadan takaisia asioita eivät vanhat kartatkaan tavoita.
Kartta ylh. Ote Jac. Stålströmin 1700-luvun loppupuolella laatimasta Ravattulan isojakokartasta. Kansallisarkisto.
Ravattulaa sivuavissa tai käsittelevissä historiallisissa lähteissä, joita on keskiajalta säilynyt vain muutamia, ei kirkkorakennuksesta ole lainkaan mainintoja. Tämä on hyvin ymmärrettävää, sillä arkeologisten tutkimusten kautta löytynyt kirkkorakennus on jäänyt pois käytöstä jo puolitoista vuosisataa ennen kylän vain lyhyesti nimeltä mainitsevaa ensimmäistä asiakirjamerkintää. Vaikka ennen tuntemattomia keskiaikaisiakin arkistolöytöjä vielä satunnaisesti tehdään, ei kirkosta kertovaa dokumenttia kuitenkaan ole odotettavissa päivänvaloon. Yksityiskohtaisemmat asiakirjalähteet yleistyvät Lounais-Suomessa vasta keskiajan lopulla ja varsinaisesti uuden ajan kuluessa. Arkeologinen tutkimus onkin ainoa keino saada lisätietoa Ravattulan Ristimäen kirkosta, kuten myös koko kylän esi- ja varhaishistoriasta.
Juha Ruohonen, kaivausjohtaja
Kaarinan Ravattulasta arkeologisten tutkimusten myötä löytynyt rakennuksen jäännös sai tiedotusvälineissä syyskuussa 2013 laajaa valtakunnallista huomiota. Kylän alueella sijaitsevalta Ristimäeltä oli saatu päivänvaloon Suomen vanhimmaksi tulkitun kirkkorakennuksen kivinen perustus. Tätä varhaiskeskiaikaan, tarkemmin 1100- ja 1200-luvun taitteeseen, ajoitettua kirkonjäännöstä ryhdyttiin sen löytymisen jälkeen kutsumaan Ravattulan – tai Ravattulan Ristimäen – kirkoksi.
Kirkkorakennuksen jäännökset eivät tulleet Ravattulasta esiin sattumalta, vaan pitkäjänteisen tutkimustyön tuloksena. Jäännösten löytymiseen johtaneet Turun yliopiston arkeologian oppiaineen kaivaustutkimukset alkoivat paikalla vuonna 2010. Ristimäellä ryhdyttiin tuolloin tutkimaan aiemmin havaittua, ristiretkiaikaiseksi (Länsi-Suomessa ajoitus noin 1050–1200) epäiltyä ruumiskalmistoa. Ensimmäiset viitteet alueella sijaitsevasta rakennuksesta saatiin jo ensimmäisenä tutkimusvuotena 2010, mutta vasta 2013 rakennuksen kivijalka saatiin kokonaan pintaosistaan paljastetuksi: tuolloin se varmistui nimenomaan kirkkorakennuksen jäännökseksi. Niukoista resursseista johtuen tutkimukset Ristimäellä ovat edenneet hitaasti ja varsinaisia kaivauksia on tehty ainoastaan muutaman viikon ajan vuosittain. Tutkimukset paikalla ovatkin yhä kesken, sillä esimerkiksi kirkon kivijalkaa ei ole otettu esille vasta kuin pintaosistaan.
Ennen kirkkorakennuksen julkistamista Ristimäen tutkimuksista tiedotettiin suurelle yleisölle valikoidusti, jotta arkeologien työrauha löytöpaikalla säilyisi. Kirkkorakennuksen löytymisen myötä tutkimushankkeen yhdeksi perusperiaatteeksi otettiin kuitenkin mahdollisimman kattava tiedottaminen ja tutkimustulosten nopea julkistaminen: kirkko lähiympäristöineen muodostaa Suomen varhaishistoriaa valaisevan ainutlaatuisen muinaisjäännöskokonaisuuden, jossa laajemmin on kyse myös suomalaisten yhteisestä menneisyydestä ja arvokkaasta kulttuuriperinnöstä, jonka voidaan katsoa kuuluvan kaikille. Monien lehtijuttujen, haastattelujen, esitelmien, tieteellisten artikkelien ja opastettujen kierrosten lisänä tiedottamisen yhtenä muotona voidaan pitää nyt avattua www.ravattula.fi -sivustoa sekä sen sisällä esimerkiksi myös tätä blogia. Kaikkien mainittujen julkaisumuotojen toivotaan osaltaan vastaavan siihen valtaisaan kiinnostukseen, mitä Suomen vanhimman kirkkolöydön julkistus syyskuussa 2013 monissa herätti.
Juha Ruohonen, kaivausjohtaja
Seuraavassa kirjoituksessa tullaan käsittelemään Ravattulan kylän menneisyyttä
Risuja ja ruusuja eli blogipalautetta voit lähettää tutkimushankkeen sähköpostiosoitteeseen
ravattula@smtt.fi.
Arkistosta löydät kaikki aiemmat Ristimäki-blogin julkaisut:
Blogiarkistoon