Apurahat, avustukset ja tukiyhdistys
Ravattulan Ristimäen tutkimukset etenevät pitkälti ulkopuolisen rahoituksen turvin. Vuoden 2014 tutkimuksiin saatiin rahoitusta mm. yliopistolta ja Varsinais-Suomen rahastolta, materiaaliapua myönsivät lisäksi Rautia ja Fiskars. Kaivauksia jatkettiin 2015-2016 mm. Suomen Kulttuurirahaston, Turun yliopiston ja Pyhän Henrikin Säätiön myöntämillä tuilla. Vuonna 2017 ei enää järjestetty kaivaustutkimuksia, vaan ryhdyttiin vuosina 2010-2016 esiin kaivetun aineiston kokonaisanalyyseihin. Vuosina 2017-2019 on aineiston tutkimuksia rahoittanut Alfred Kordelinin säätiö. Kaivauksia paikalla voidaan myös tulevaisuudessa jatkaa: jatkoa varten hanke pyrkii saamaan resursseja ja myös materiaaliapua ulkopuolisilta tahoilta. Aktiivisesti tutkimusta pyrkii tukemaan Suomen muinaistutkimuksen tuki ry, joka on myös kirkonpaikan arkeologisten tutkimusten virallinen tukiyhdistys. Liittymällä yhdistyksen jäseneksi voit Ristimäen lisäksi tukea myös muuta arvokasta arkeologista perustutkimusta Suomessa. Toimintaa voit tukea ja siihen osallistua monella eri tavalla, mm. kannatustuotteita hankkimalla. Katso yhdistyksen sivuilta lisätietoja.
Opastetut kierrokset ja yleisökaivaukset
Ristimäelle ja sen lähiympäristöön järjestetään vuosittain opastettuja kierroksia, sekä ilmaisia että maksullisia. Voit myös varata ryhmällesi oman maksullisen kierroksen sopivimpaan aikaan tämän sivun ohjeilla. Vuoden 2023 ohjelma valmistuu myöhemmin alkuvuoden aikana. Katso lisätietoja Ristimäellä tapahtuu -valikon alta.
Yleisökaivaus
Vuosina 2014-2016 aikana yleisöllä oli mahdollisuus osallistua kaivaustutkimuksiin yleisökaivausten muodossa. Uusista yleisökaivauksista ilmoitetaan tällä ja Ristimäellä tapahtuu -sivulla.
KANNATUSTUOTTEET
Yhdistyksen kannatustuotemyynti on siirtynyt 3.4.2023 verkkokauppa Muinelmaan.

Tervetuloa tästä verkkokauppaan!