Ravattulan Ristimäellä on arvioitu olevan kolmisensataa ruumishautaa. Tutkimushankkeen alusta lähtien näistä hieman yli kolmekymmentä on kyetty arkeologisesti tutkimaan. Kaikki tähän mennessä tutkitut hautaukset ovat olleet selvästi kristillisiä tai ainakin hyvin kristillisvaikutteisia: ruumiit on haudattu polttamatta itä-länsisuuntaisiin yksinkertaisiin maakuoppiin. Rautakauden ja keskiajan vaihteeseen kuitenkin vielä kuuluu, että vainajat on laskettu haudan lepoon juhla-asuissaan, jolloin maahan on vaatteiden mukana päätynyt solkia, koristeita ja muita pienesineitä. Varsinaisten hauta-antimien laitto ei enää kuulunut aikakauden tapoihin. Hautoja, joissa on vainajalle tarkoituksellisesti mukaan annettuja esineitä, ei käytännössä pitäisi Ristimäeltä löytyä.
Kuolemanjälkeiseen elämään tarkoitettuja esineitä, kuten ruoka-astioita, aseita ja kookkaita työkaluja, ei Ristimäen haudoista siis ole löytynyt. Ei ainakaan ennen eilistä. Erästä ruumishautaa tutkittaessa löytyi sen jalkopäästä poikkeuksellinen esine. Vainajan mukaan arkkuun oli asetettu kookas työkalu, sirppi. Sirppi on viljan leikkuuseen tarkoitettu työkalu, jossa lyhyeen kahvaan on kiinnitetty leikkuuterä. Haudasta löytynyt esine on jo yksistäänkin hieno löytö (etenkin konservoinnin jälkeen), mutta yksityiskohtaisemmin tarkasteltuna sirppi valottaa myös laajemmin aikakauden elämää monestakin eri näkökulmasta.
Ristimäen haudat erottuvat maassa tummempina läikkinä. Yksi naisvainaja oli saanut arkkuunsa hauta-antimena mukaan sirpin.
Rautakaudella elonkorjuussa ei välttämättä ollut työnjakoa naisten ja miesten välillä, joten sirppi on saattanut kuulua sekä miehelle että naiselle. Esimerkiksi rautakauden Karjalasta kuitenkin tiedetään, että sirppi kuului nimenomaan naisten hautavarustukseen. On myös epäilty, että sirppi on saattanut olla sulhasen morsiamelleen antama lahja. Ristimäen tapauksessa muu hautalöydöstö tukee tulkintaa nimenomaan naisen haudasta. Voi olla, että emäntä on saanut käyttämänsä esineen mukaan hautaan.
Hautalöytönä sirpillä on saattanut olla myös uskomuksellisia merkityksiä. Erilaiset teräaseet ja muut terävät esineet ovat voineet toimia vainajan suojana tuonpuoleisessa ja jo matkalla tuonpuoleiseen. Ristimäen sirppi oli löydettäessä asetettu haudan jalkopäähän, jalkojen päälle poikittain. Olisiko terävän esineen ajateltu estävän vainajan paluuta takaisin elävien pariin?
Sirppi kertoo tietysti myös maatalouden vakiintuneesta asemasta ja sen merkityksestä sekä arvostuksessa Lounais-Suomessa lähes tuhat vuotta sitten. Tuohon aikaan alueella viljeltiin jo ohraa, vehnää, ruista sekä kauraa. Hiiltyneitä viljanjyviä on löytynyt jonkin verran myös Ristimäeltä, mutta kyseisen aineiston tutkimus on vielä kesken. Löytyneellä sirpillä on suurella todennäköisyydellä leikattu viljaa aivan Ravattulan kirkon kupeessa.
Palataksemme takaisin kirjoituksen otsikkoon pakanoista kirkkomaalla: Ristimäen kristitystä kalmistosta, kirkkomaan sisältä, hautalöytönä esiin tullut sirppi kertoo väestön kansanomaisista tai esikristillisistä uskomuksista samanaikaisesti kristillisten tapojen kanssa. Löytö korostaa Ravattulan Ristimäeltä saatavan aineiston merkitystä tutkittaessa rautakauden ja keskiajan taitteen murroskautta Suomen alueella. Ja on myöhemmin konservoituna luonnollisesti myös upea lisä paikan löytöaineistoon.
Ristimäen sirppi löytöpaikallaan haudassa. Terä näyttäisi kiinnitetyn kahvaan niittinaulan ja terän alapäässä olleen kynnen avulla. Kahvan puuaines ei ole, kuten ei vainajan luukaan, säilynyt. Röntgenkuvauksen jälkeen tullaan esineestä saamaan tarkempia tietoja.
PS. Turun Sanomissa ilmestyi 13.9.2016 Suomen historian professori Kirsi Vainio-Korhosen kolumni Historiamme syntysijoilla, jossa käsitellään Ristimäen tutkimuksia.
Eilisessä kirjoituksessa käsiteltiin hiiltynyttä puuta. Tuolloin mainittiin, että palamattomana puu säilyy hiekkaisessa maaperässä vuosisatojen ajan vain poikkeustapauksissa.
Lähes tuhat vuotta vanhaa puuta on Ristimäeltä saatu jonkin verran esille tutkituista ruumishautauksista, lähinnä naulojen varsista sekä ruumisarkuista. Yleensä puu on niin pitkälle maatunutta, että siitä on kertomassa vain tumma hiekkajuova maassa, joskus ei sitäkään. Poikkeuksellisesti eräistä ruumishaudoista on saatu dokumentoitua niin arkun kansipuuta, pohjaa kuin reunojakin. Puu on aina kuitenkin hyvin pitkälle maatunutta.
Puu säilyy maassa yleensä vain poikkeuksellisissa olosuhteissa maatumatta useamman vuosisadan ajan. Kuvassa mitan alapuolella ruumisarkun kansipuuta Ristimäeltä tutkitusta haudasta.
Puu säilyy Suomen maaperässä satoja vuosia vain poikkeustapauksissa. Ristimäen hiekkaperäisestä maasta on kaivauksissa saatu lähes tuhat vuotta vanhaa puuta esille vähäisiä määriä ainoastaan ruumisarkkujen naulojen varsista ja arkkujen reunoilta. Kirkkorakennuksesta kertovaa puuta ei maassa ole lainkaan säilynyt.
Hiiltyneenä puu voi säilyä vuosikymmenten sijaan vuosisatoja, jopa tuhansia vuosia. Tällä viikolla Ravattulan Ristimäen kirkon eteläpuolelta, muutamien metrien etäisyydellä säilyneestä kivijalasta, on saatu talteen muutamasta paikasta suhteellisen kookkaita hiiltyneen lankun tai hirren kappaleita. Viime ja toissa vuoden tutkimuksissa voitiin todeta, ettei Ristimäen kirkko ole palanut, sillä rakennuksen alueelta ei hiiltä tai palossa olleita kiviä tai esineitä löytynyt lainkaan. Mihin nämä nyt löytyneet puujäänteet sitten liittyvät? Kirkon aikaiseen toimintaan vai johonkin muuhun? Asiaa on mahdollista selvittää puusta tehtävien radiohiiliajoitusten kautta. Puun ajoittamiseen liittyy kuitenkin jonkin verran epävarmuustekijöitä.
Kun puuta ajoitetaan, on otettava huomioon se seikka, että puu on voinut olla kuolleena jopa satoja vuosia ennen sen käyttöönottoa. Radiohiiliajoitusmenetelmä selvittää hiilestä puun kuoliniän, ei siis välttämättä mahdollisen rakennuksen ikää. Kelottunut puu on voinut olla vuosikymmeniä kuolleena ennen sen käyttöä rakentamiseen. Hirsi on myös voitu siirtää paikalle jostain muusta, vanhemmasta rakennuksesta. Nuorempia rakennuksia on voitu myös korjailla uusien tai vanhojen rakennusten puuosilla, jolloin ei luonnollisestikaan saada selville rakennuksen alkuperäistä rakennusajankohtaa.
Hiiltynyttä puuta kirkon eteläpuoliselta kirkkopihalta. Onko tässä kaikki mitä Suomen vanhimman kirkon seinähirsistä on jäljellä? Puun suunta on vieläpä sama kuin kirkon eteläseinällä.
Ristimäen kaivauksilla lähes kaikki kaivettu maa-aines seulotaan pienimpienkin löytöjen saamiseksi talteen.
Tänään kaivettiin pääasiassa kirkon etelänpuoleista aluetta. Eräästä 1 m2 kaivausruudusta löytyi mm. kuonankappale, savitiivistettä ja palanutta savea. Löydätkö niitä yllä olevasta seulakuvasta?
Ravattulan Ristimäen viereisellä peltoalueella, Vanhan Ravattulantien ja Ristimäen välillä, on yksittäinen kookas maakivi, jota paikalle saavuttaessa ei voi olla huomaamatta. Vielä muutama vuosi sitten kiven vieressä kasvoi pihlaja, joka sittemmin on kaadettu.
Kivi on rautakautinen kuppi- eli uhrikivi. Varsin tasalakisen kiven päältä on havaittu kaikkiaan yhdeksän matalaa kuppia eli kiveen uurrettua pyöreää kuoppaa. Kiven pinta on osittain jäkälöitynyt ja siinä on myös useampi poranreikä.
Ravattulan Mattilan kuppikivi 1 sijaitsee peltoaukealla lähellä Ristimäkeä.
Kiven pinnassa on matalia kuppeja sekä myöhempiä poranreikiä.
Ristimäeltä on saatu talteen jonkin verran erilaisia ihmisen muokkaamia kiviesineitä, kuten kivikirveiden ja -talttojen katkelmia, kivikirveen teelmä ja hiomakiviä. Kiviesineiden työstämisestä kertovat myös erilaiset kvartsi-, pii- ja kivilaji-iskokset.
Aavistuksen mielikuvitusta käyttämällä seuraavana esiteltävissä kivissä voi nähdä ihmisen pään hahmon. Muokattuina ne voisivat olla koruina tai amuletteina käytettyjä riipuksia. Löydöt eivät kuitenkaan ole muinaisjäännöksiä, vaan ne ovat pelkästään luonnon muokkaamia kiviä. Kiviä ei luonnollisestikaan otettu talteen.
'Ristimäen ukko', osa I.
'Ristimäen ukko', osa II.
Ei kaivausta ilman rautanauloja. Ristimäellä tavataan pääasiassa kahteen tarkoitukseen tehtyjä rautanauloja: kirkkorakennukseen käytettyjä nauloja ja ruumisarkun nauloja.
Ristimäellä arkkujen naulat on kokemuksen kautta helppo erottaa kirkkorakennukseen kuuluneista nauloista, vaikka molempia saattaa paikoitellen olla jopa sekaisin toistensa lomassa. Ruumisarkun naulat ovat usein varsin jykevää tekoa. Vaikka ympäröivä puuaines on vuosisatojen kuluessa maatunut näkymättömiin, ovat arkkujen naulat maata kaivettaessa usein vielä paikoillaan pystyssä arkun molemmissa päädyissä. Vainaja on Ristimäellä laskettu haudan lepoon pääasiassa laudoista tai lankuista rakennetussa ruumisarkusta, vaikka myös ruuhiarkkujen jäännöksiä paikalta on löytynyt.
Arkun länsipäädyn rautanaulat korostettu kuvaan punaisella. Vaikka arkun puuaines ei maaperässä juurikaan säily, voi tarkkasilmäinen lukija nähdä häivähdyksen arkun reunaa ylimmästä naulasta suoraan vasemmalle katsottuna (tumma kapea juova on täysin maatunutta puuta).
Ruumisarkun naulat ovat usein harvinaisen jykevää tekoa. Kuvassa tänään esiin kaivettu ruumisarkun päätynaula. Naula on ennen konservointia vielä paksun ruostekerroksen peitossa.
PS. Vielä yksi Ristimäki-päivästä kuvien kera kertova blogikirjoitus.
Kaponieeri: Kuralassa ja Ristimäellä taas kerran (2) sunnuntai
Ristimäellä on pidetty Turun yliopiston arkeologian oppiaineen opetuskaivaukset vuodesta 2010 lähtien. Tuolloin paikan koko tutkimus perustui tämän kirjoittajan johdolla kahteen viikkoon ja noin kymmeneen arkeologian pää- ja sivuaineopiskelijaan. Ja läheltä piti, ettei ensimmäisen vuoden sateisten viikkojen (koko aikana ei satanut ainoastaan puolenatoista päivänä) jälkeen kaivaukset siirtyneet seuraavana vuotena toiseen paikkaan - valittiinhan Ristimäki yli parinkymmenen muun lähellä sijaitsevan potentiaalisen muinaisjäännöksen joukosta tutkimuskohteeksi. Mielenkiintoisten havaintojen ja löytöjen myötä kaivauksia päätettiin kuitenkin vielä jatkaa seuraavana vuotena samassa paikassa.
Ristimäellä on joka vuosi (siis 2010 lähtien) järjestetty oppiaineen opetuskaivauskurssi. Vuosien 2010-2016 aikana paikalla on arkeologista kaivausta ja muuta tutkimusta harjoitellut yhteensä lähes sata arkeologian pää- ja sivuaineopiskelijaa. Opiskelijat ovat omalla panostuksellaan vieneet tutkimusta myös jatkuvasti eteenpäin - kurssin painopisteenä kun on antaa opiskelijoille läpileikkaus kaivausten perusteista, pääpainon ollessa kaivamisessa. Vuodesta 2014 lähtien paikalla on opetuskaivausten ohella samanaikaisesti ja pidempään järjestetty myös varsinaiset tutkimuskaivaukset, jolloin paikkaa on päästy tarkasti tutkimaan tutkijoiden ja kokeneempien opiskelijoiden voimin.
Tällä viikolla Ristimäen tutkimusalueet ovat hiljentyneet huomattavasti viime viikoista, sillä enää muutama opiskelija on tehnyt poissaolojen rästisuorituksia tai on muutoin jatkamassa vapaaehtoisesti. Tutkimuskaivaukset Ristimäellä jatkuvat vielä tämän kuun ajan, ja seuraavina viikkoina kaivauksia tehdään pienemmän mutta sitäkin kokeneemman ryhmän kanssa.
Ravattulan Ristimäen viimeinen opetuskaivausryhmä (kaksi opiskelijaa puuttuu kuvasta) elokuussa 2016 tutkimusalueella 11a ja 11b.
Opetuskaivausten päättyminen huomioitiin myös Turun Sanomissa. Katso juttu TS:n painetusta lehdestä tai nettisivuilta (ilmaisversiossa tosin vain pieni osa jutusta. Mainittakoon että alkuperäisessä jutussa toimittaja sekoittanut Ristimäen osalta tutkimuskaivausten ja opetuskaivausten roolin, ja välillä aika paljon muutakin):
Ristimäen kaivaukset päättyvät
Risuja ja ruusuja eli blogipalautetta voit lähettää tutkimushankkeen sähköpostiosoitteeseen
ravattula@smtt.fi.
Arkistosta löydät kaikki aiemmat Ristimäki-blogin julkaisut:
Blogiarkistoon