Kuva

Ristimäelle on haudattu jopa useita satoja vainajia 1100-luvulla ja 1200-luvun alussa. Koska ruumishautojen tutkiminen on kallista ja se vaatii äärimmäisen tarkkaa ja yksityiskohtaista työskentelyä, on hautauksista arkeologisesti tutkittu vasta kolmetoista. Hautaukset ovat kuitenkin tutkimuksellisesti äärimmäisen tärkeä osa kokonaisuutta, sillä vasta hautojen kautta päästään konkreettisesti tutkimaan Ravattulan kirkkoa käyttänyttä yhteisöä: kirkon käyttäjät kun lepäävät kirkkonsa ympärillä. Koska kirkon käyttöä valaisevia kirjallisia lähteitä ei ole, voidaan ainoastaan hautojen kautta saada tietoa sekä konkreettisesta kyläyhteisöstä että myös tämän yhteisön ajatusmaailmasta. Hautojen kautta on myös mahdollista ajoittaa kalmiston käyttöä ja saada lisätietoa itse kirkon rakentamisesta. Jotta aineistosta voitaisiin tehdä päteviä päätelmiä, tulisi hautauksia kuitenkin tutkia arkeologisesti moninkertainen määrä nyt kaivettuun nähden.

Kokonaisuuden lisäksi myös yksittäiset hautaukset voivat osoittautua mielenkiintoisiksi. Vainajien luista saadaan nykypäivänä tehtyä niin radiohiiliajoituksia, isotooppimäärityksiä kuin hyvässä tapauksessa myös eroteltua muinais-DNA:ta. Mutta missä ovat Ristimäen luurangot? Palamaton luu säilyy Suomen happamassa maaperässä keskimäärin heikosti tai vielä tätäkin huonommin, poikkeukset tietysti huomioiden (palanut luu sen sijaan voi säilyä vuosituhansia). Vaikka luiden maatuminen vie yleensä vuosisatoja, paikallisesti lahoaminen voi tapahtua tätä nopeammin tai hitaammin. Ristimäelle 1100-luvulla ja 1200-luvun alussa haudatuista vainajista on luuta säilynyt vain poikkeustapauksissa.

Ruumishautojen palamatonta luuta on Ristimäeltä saatu toistaiseksi talteen vain kahdesta haudasta. Kuvan keskellä tumman maan alapuolella erottuu tähän mennessä parhaiten säilynyttä luuta Ristimäen ruumishaudasta 5/2014. Sijainnin perusteella kyseessä on olkavarren luu.

Teksti ja kuva: Juha Ruohonen


Tästä takaisin kalenterin etusivulle