10.12.
Vyön hela
Tämänpäiväinen löytö on vyön hela. Helat ovat varsin yleisiä koriste-elementtejä rautakauden ja historiallisen ajan esineissä, mutta kuvan löytöä vastaavia heloja ei Itämeren piirin alueelta tunneta muualta kuin Ristimäeltä. Hela on valmistettu pronssista, ja sen takaa löytyi vielä nahkaisen vyön jäänteitä. Esineen pinta on konservaattorin toimesta puhdistettu, jolloin sen koristeelliset yksityiskohdat on saatu esiin. Koristeluna esineessä on ristimäisesti asetettu kolmilehdykkäaihe. Helan 'kilvessä' on spiraalikoristetta. Pienestä lenkistä on voinut esimerkiksi roikkua koristeketjua tai siihen on voitu kiinnittää koruja tai keveitä käyttöesineitä. Helan koko on vain muutamia senttejä.
Tällaisia heloja on Ristimäeltä löytynyt tähän mennessä kaksi: kuvassa oleva hela on kirkkorakennuksen kivijalan sisältä ja toinen, lähes identtinen kappale, tästä noin parin metrin etäisyydellä kirkon ulkopuolelta. Helat ovat todennäköisesti kuuluneet yhteen ja samaan vyöhön, jollainen on ollut paikalle haudatulla vainajalla puvussaan yllä. Helat ovat joutuneet toisistaan erilleen hautausmaalle vainajia uudelleen haudattaessa. Siirry kalenterin etusivulle klikkaamalla kuvaa tai odottamalla hetken...
|