Kuva

Ristimäen kirkon ympärillä olevat haudat ovat kaikki olleet ruumishautoja, joissa vain muutamissa on ollut erotettavissa huonosti säilynyttä luuta. Palamaton luu (kuten jo tämän kalenterin 7. luukun takana on kerrottu) säilyy Suomen maaperässä heikosti. Palanut luu sen sijaan säilyy kauemmin.

Kaivausten aikana yllätys olikin jälleen suuri, kun aivan kirkon alttarin vierestä - lähes kiinni siinä - löytyi ihmisen kalloon kuuluva luun pala. Alkuun luuta luultiin palamattomaksi, mutta puhdistuksen jälkeen yksityiskohtaisemmin tarkasteltaessa se osoittautui palaneeksi - ja tämä selittääkin sen hyvän säilyneisyyden. Tämä ihmiskallon osa (koko n. 2,6 x 2,3 cm) määritettiin vasemmanpuoleinen päälaen (os parietale) luun palaseksi, jossa näkyy saumakohta (sutura) sekä oikeanpuoleiseen päälaenluuhun (sutura sagittalis) että takaraivonluuhun (sutura lambdoidea). Luun paksuus viittaa aikuiseen vainajaan. Luu on kova ja väriltään vaalea, mikä kertoo siitä, että poltto on tapahtunut yli 600 asteen lämpötilassa.

Samasta paikasta ei löytynyt enempää luita. Olisikin varsin kiinnostavaa tietää miten, miksi ja milloin ihmisen kallon pala on kulkeutunut aivan kirkon alttarirakenteen viereen. Mikäli vuonna 2015 kaivauksia pystytään jatkamaan, olisi tarkoituksena tutkia alttarikiveys kokonaisuudessaan. Tuleva kaivaustutkimus saattaisi tuoda lisää valoa tähänkin asiaan. Toisaalta myös radiohiiliajoituksella olisi saatavissa lisätietoa luun iästä. Voisiko Ristimäeltä löytyä myös paremmin säilyneitä polttohautauksia? Onko palanen asetettu tarkoituksella alttariin? Löytö jättää avoimeksi monia kiinnostavia kysymyksiä. Joka tapauksessa kyseessä on todella hieno, mutta samalla kokonaisuutta ajatellen hieman hämmentävä löytö.

Teksti: Anne-Mari Liira (osteologi), kuva: Juha Ruohonen


Tästä takaisin kalenterin etusivulle