Kuva

Ristimäellä tiedetään olleen ihmisen toimintaa jo kauan ennen kirkon rakentamista. Maankohoamista johtuen Ristimäki nousi esiin merestä kivikauden loppupuolella noin 4000-5000 vuotta sitten. Varhaisimmat merkit ihmisestä ovat Kiukaisten kulttuurin ajalta noin 2300-1500 eKr. Ristimäki on tuolloin ollut pieni ja hiekkainen sisäsaariston saari. Osaltaan tästä kivikautisesta toiminnasta kertovat myös paikalta löytyneet pienet pii-iskokset. Piistä eli limsiöstä on tuolloin valmistettu työkaluja, kuten nuolenkärkiä, erilaisia teräaseita ja kaapimia sekä muita työkaluja. Piitä ei Suomen maaperässä luonteisesti ole, joten kaikki pii on tuotu tänne raaka-aineena kauempaa.

Ristimäeltä on tähän mennessä löytynyt kourallinen piiesineiden valmistuksesta syntyneitä piin kappaleita. Kuvassa on kaksi pii-iskosta, siis esineiden valmistuksen yhteydessä syntynyttä työstöjätettä, joista suuremman koko on noin 20 x 20 x 8 mm. Molemmat palat löydettiin kirkon ulkopuolelta sekoittuneista maakerroksista.

Teksti: Sinikka Kärkkäinen & Juha Ruohonen, kuva: Juha Ruohonen


Tästä takaisin kalenterin etusivulle